En ole varsinaisesti mikään kodinhengetär, myönnettäköön. Siivoaminen on ihan perseestä, siitäkin huolimatta että operaation jälkeen koti näyttää kivemmalta kuin ennen sitä. Ennen suhdettani A:n kanssa metodini siivouksen suhteen oli se, että teen sen vain silloin kun on absoluuttinen pakko. Sama päti myös tiskaamiseen, joka kuitenkin oli hieman kivempaa ja valitettavasti tehtävä useammin, koska omistan rajallisen määrän astioita.
Sen sijaan ruuanlaitosta, leivonnasta ja pyykinpesusta(silloin kun oli oma pesukone) nautin. Varsinkin kun kaikkea tuota ei tarvinnut tehdä vain itseä varten. Tiedän, sairasta, että nauttii toisen kalsareiden pesusta.
Nykyinen mieheni on adhd.n omaava siivoushullu. Perkele! Eikä siinä mitään, en pane pahakseni jos hän heiluttaa imuria pari kertaa viikossa ja tiskaa. Mutta kun hän teki sen joka saatanan päivä suhteemme ensimmäiset 4kuukautta. Myönnän, vitutti ja kovasti. Sen lisäksi sain huonon omatunnon, koska en itse tehnyt "mitään."
Yksi juttu mikä tuossa siivousvimmassa myös ärsyttää on se, että sen siivouksen on tapahduttava hänen heräämistään seuraavien viiden minuutin aikana. Minä tarvitsen aamulla aikaa herätä, ja siihen tarvitaan kahvikupponen tai pari, sekä tuoreet sanomalehdet.
Muutettuamme uuteen ja virallisesti yhteiseen kotiin, minua on alettu pakottaa myös siivoukseen, mikä on HYVIN ärsyttävää! On tosin miellyttävämpää imuroida, kun on enemmän tilaa ja sen saatanan vehkeen kanssa sopii heilumaan ilman, että törmää kalusteihin ja koristevaasit on vaarassa tipahtaa.
Pyykinpesusta ja ruuanlaitosta on tullut molempien puuhaa, joskin pyykit lajittelen aina minä. Siihen on kyllä varsin hyvä syy.. Mies todennäköisesti heittäisi ne kaappiin miten sattuu, kun taas minulla on olemassa tietty järjestys jokaiselle rievulle.
Kun mies eilen ilmoitti, että huomenna on sitten suursiivous, pestään oikein lattiat ja ikkunatkin, ensimmäinen ja oikeastaan ainut reaktioni oli: ei helvetti! Odotan siis "innolla" mitä saan tänään tehdä kauniin kotimme eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti