Otsikon avulla yritän uskottavasti selittää, miksi edellisestä kirjoituksesta on jo kuukausi aikaa. Niin.. mähän olen nyt periaatteessa yh-äiti ja opiskelijakin vieläpä. Aikaa on juuri ja juuri läksyjen tekoon(joita ei taivaan tähden ole paljoa), niin muu toiminta kärsii.
Syyslomalla hankin uuden ajanvietteen(ajanviejän). Rupesin sitten neulomaan. Siis minä, joka en ole edes katsonut puikkoihin päin sitten ala-asteen ja voi juku, siitä sitä on aikaa! Luultavasti kyseessä ei ole vakava tauti. Mietin kauan, että mitä hankkisin miehelle isänpäivälahjaksi, kun tavarat joita vankilaan saa viedä, on kovin rajalliset. Ajattelin, että neulon isälle ja pojalla samanlaiset kaulahuivit. Isukin huivia on noin 23cm valmiina ja olen joutunut purkamaan tekelettä muutamaan kertaan, mutta en onneksi kokonaan! On niin pirun hankalaa näköjään muistaa, että oliko ne edelliset silmukat oikein vai nurin! Vielä olisi noin metri jäljellä ja sen jälkeen voin siirtyä pojan huiviin. Jos hullutus jatkuu, niin ehkä teen itselleni tuubihuivin samasta langasta. Jos taito ja hermot riittää.
Meidän elämää siis rytmittää tällä hetkellä koulu ja päiväkotiarki, sekä perhe/parisuhdetapaamiset 2 kertaa kuussa. Edellinen koko perheen tapaaminen oli tämän viikon torstaina ja seuraava parisuhdehetki on 6.11. Koska talvikin lähestyy, niin pitäisi kehitellä suunnitelma b, kuinka päästään/pääsen vankilalle. Meiltä on sinne jokunen kilometri, enkä talvella uskalla ajaa pyörällä poika kyydissä. Bussit ei kulje perille saakka, joten tarttis keksiä jotain.
Mun koulupäiväthän on tähän saakka olleet aika joustavia. Aiemmista opinnoista johtuen, mun ei tarvitse käydä kaikkia kursseja. Lisäksi, meidän parisuhdetapaamiset on arkisin, koska poika on silloin pk:ssa. Eihän ne muuten onnistuisi!
Alkuvuodesta on jälleen uusi suunnitelma tarpeen, sillä mulla alkaa työssäoppimisjakso, joka kestää helmikuusta toukokuuhun. Jotenkin mä en usko, että sieltä työpaikalta kerran kuussa livahdetaan työpäivän aikana harrastamaan seksiä vankilaan. Tai tiedä häntä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vankila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vankila. Näytä kaikki tekstit
lauantai 25. lokakuuta 2014
tiistai 23. syyskuuta 2014
Muuttunut seksielämä
11 vuotta on tavallaan pitkä aika, mutta tavallaan lyhyt. Riippuu, mitä sillä mittaa. Tässä tapauksessa on kyse seksielämästäni, eli neitsyyden menetyksestä on kulunut 11vuotta(ja muutama kuukausi, jos tarkkoja ollaan). Siihen aikaan on mahtunut omasta mielestäni melko paljon. Yhden yön juttuja, kaksi vakavaa parisuhdetta ja raskaus&synnytys.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että seksi on parasta parisuhteessa, selvinpäin ja ilman jännittämistä. Voi vaan olla oma itsensä, tietää mistä kumppani pitää ja hän tietää mistä sinä pidät. Ja näin kolmenkympin lähestyessä asioihin suhtautuu erilailla kun silloin 11v. sitten.
Raskausaikana seksiin tuli uusia sävyjä. Etenkin loppuajasta, kun hormonit hyrräsi jatkuvasti, sekä minulla että miehellä. Toisaalta taas liitoskivut oli niin saatanalliset, että seksi oli tuskallista, mutta silti sitä piti harrastaa :D Välillä taas ahdisti kun maha tuntui niin isolta ja ipana potkiutui.
Ensimmäinen yhdyntä(yritys) oli 3viikkoa synnytyksen jälkeen, minun aloitteestani. Mies oli halunnut jo aiemmin, muttei ollut uskaltanut ehdottaa. Sattui aivan älyttömästi ja homma piti jättää kesken. Yritimme uudestaan muistaakseni viikon kuluessa.
Ennen pojan syntymää ja sen jälkeenkin peitto on heilunut keskimäärin kolmesti viikossa. Suhteemme alussa minä olin innokkaampi osapuoli ja olisin halunnut joka päivä, joskus usemman kerran päivässä. Mies ei kuitenkaan ollut yhtä himokas. Tulin siis torjutuksi jonkin verran. Siitä johtuen olen yleensä jättänyt aloitteen tekemisen miehelle, vaikka mieli tekisikin.
Juhannuksen jälkeen otin kierukan, ensimmäisen hormonaalisen ehkäisyn koko "seksiurani" aikana. Kokeilin ennen sitä tosin ehkäisyrengasta yhden kierron ajan, josta sain uskomattoman pahoinvoinnin. Kierukanlaittohan sattui aivan perkeleellisesti, mutta ei mennä siihen nyt. Se on jossain määrin vähentänyt seksihaluja. Seksi tuntuu edelleen upealta, mutta ei vaan himota samalla tavalla kuin ennen.
Elokuusta asti on taas tullut yksi pieni mutka matkaan. Nimittäin miehen vankeustuomio. Siinä missä peitto heilui ennen sen kolme kertaa viikossa, heiluu nykyisin kerran tai kaksi kuukaudessa. Siinä mielessä on siis hyvä, että kierukka on vienyt pahimman himotuksen mennessään.
Tapasimme viikonloppuna miehen kanssa ensimmäisen kerran viiteen viikkoon. Jo pieni hipaisukin tuntui siltä, että jalat lähtevät alta välittömästi! Seksistä puhumattakaan.. Voisin siis väittää, että vankila ei ole pelkästään paska juttu parisuhteelle. Pieni erossa olo tekee myös hyvää.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että seksi on parasta parisuhteessa, selvinpäin ja ilman jännittämistä. Voi vaan olla oma itsensä, tietää mistä kumppani pitää ja hän tietää mistä sinä pidät. Ja näin kolmenkympin lähestyessä asioihin suhtautuu erilailla kun silloin 11v. sitten.
Raskausaikana seksiin tuli uusia sävyjä. Etenkin loppuajasta, kun hormonit hyrräsi jatkuvasti, sekä minulla että miehellä. Toisaalta taas liitoskivut oli niin saatanalliset, että seksi oli tuskallista, mutta silti sitä piti harrastaa :D Välillä taas ahdisti kun maha tuntui niin isolta ja ipana potkiutui.
Ensimmäinen yhdyntä(yritys) oli 3viikkoa synnytyksen jälkeen, minun aloitteestani. Mies oli halunnut jo aiemmin, muttei ollut uskaltanut ehdottaa. Sattui aivan älyttömästi ja homma piti jättää kesken. Yritimme uudestaan muistaakseni viikon kuluessa.
Ennen pojan syntymää ja sen jälkeenkin peitto on heilunut keskimäärin kolmesti viikossa. Suhteemme alussa minä olin innokkaampi osapuoli ja olisin halunnut joka päivä, joskus usemman kerran päivässä. Mies ei kuitenkaan ollut yhtä himokas. Tulin siis torjutuksi jonkin verran. Siitä johtuen olen yleensä jättänyt aloitteen tekemisen miehelle, vaikka mieli tekisikin.
Juhannuksen jälkeen otin kierukan, ensimmäisen hormonaalisen ehkäisyn koko "seksiurani" aikana. Kokeilin ennen sitä tosin ehkäisyrengasta yhden kierron ajan, josta sain uskomattoman pahoinvoinnin. Kierukanlaittohan sattui aivan perkeleellisesti, mutta ei mennä siihen nyt. Se on jossain määrin vähentänyt seksihaluja. Seksi tuntuu edelleen upealta, mutta ei vaan himota samalla tavalla kuin ennen.
Elokuusta asti on taas tullut yksi pieni mutka matkaan. Nimittäin miehen vankeustuomio. Siinä missä peitto heilui ennen sen kolme kertaa viikossa, heiluu nykyisin kerran tai kaksi kuukaudessa. Siinä mielessä on siis hyvä, että kierukka on vienyt pahimman himotuksen mennessään.
Tapasimme viikonloppuna miehen kanssa ensimmäisen kerran viiteen viikkoon. Jo pieni hipaisukin tuntui siltä, että jalat lähtevät alta välittömästi! Seksistä puhumattakaan.. Voisin siis väittää, että vankila ei ole pelkästään paska juttu parisuhteelle. Pieni erossa olo tekee myös hyvää.
maanantai 18. elokuuta 2014
Back in business
No niin, nyt loppuu tämä hiljaiselo! Tietokone levisi tammi-helmikuussa johtuen siitä, että mies heitti sen ensin lattialle ja minä sen jälkeen parvekkeelta alas. Meillä on nähkääs niin romanttista. <3
Puhelimen kanssa en ole jaksanut pelautua, kun se on niin vittumaista. Saimme uuden tietokoneen viime kuussa ja nyt on taas energiaa ja aikaa paneutua tähän bloggailuun.
Pieni tiivistelmä siitä, mitä tämän päälle puolen vuoden aikana on tapahtunut:
Muutimme etelämmäksi ja suuremmalle(paljon suuremmalle) paikkakunnalle. Meillä on vihdoinkin saunallinen rt-asunto ja kaikki tärkeimmät palvelut on puolen kilometrin säteellä(päiväkoti, kauppa, tk, kirjasto, ala-aste). Oma piha on myös luksusta kerrostalohelvetissä vietettyjen vuosien jälkeen.
Liityin muuton jälkeen erään kuntosalin jäseneksi ja kävin siellä alkuun bussilla ja sen jälkeen polkupyörällä(yht.10km). Se homma on nyt tauolla, koska poika on vielä liian pieni lapsiparkkiin, eikä ole ketään toista hoitajaa.
Minä pääsin opiskelemaan, se lysti jatkuu parin viikon päästä. Samalla mun isopieni poikani aloittaa päiväkodin. Sitä olen jaksant stressata monena päivänä näin ennakkoon, että mitenkä mun pikkuruinen pärjää siellä vieraiden ihmisten keskellä!
Viime viikon loppupuolella mies lähti vankilaan vuodeksi, joten tässä on taas totuttelu erilaiseen arkeen. "Onneksi" olen jo kokeillut pienen pätkän tätä linnaleskeyden ja äitiyden yhdistelmää, niin tämä isompi reissu ei tule niin suurena shokkina. Ei kai tässä ole kuin kaksi haastetta, raha ja se, että olet aivan yksin vastuussa lapsestasi kellon ympäri. Yksin pääset ehkä vessaan, jos ipana nukkuu tai vedät oven nenän edestä kiinni.
Puhelimen kanssa en ole jaksanut pelautua, kun se on niin vittumaista. Saimme uuden tietokoneen viime kuussa ja nyt on taas energiaa ja aikaa paneutua tähän bloggailuun.
Pieni tiivistelmä siitä, mitä tämän päälle puolen vuoden aikana on tapahtunut:
Muutimme etelämmäksi ja suuremmalle(paljon suuremmalle) paikkakunnalle. Meillä on vihdoinkin saunallinen rt-asunto ja kaikki tärkeimmät palvelut on puolen kilometrin säteellä(päiväkoti, kauppa, tk, kirjasto, ala-aste). Oma piha on myös luksusta kerrostalohelvetissä vietettyjen vuosien jälkeen.
Liityin muuton jälkeen erään kuntosalin jäseneksi ja kävin siellä alkuun bussilla ja sen jälkeen polkupyörällä(yht.10km). Se homma on nyt tauolla, koska poika on vielä liian pieni lapsiparkkiin, eikä ole ketään toista hoitajaa.
Minä pääsin opiskelemaan, se lysti jatkuu parin viikon päästä. Samalla mun isopieni poikani aloittaa päiväkodin. Sitä olen jaksant stressata monena päivänä näin ennakkoon, että mitenkä mun pikkuruinen pärjää siellä vieraiden ihmisten keskellä!
Viime viikon loppupuolella mies lähti vankilaan vuodeksi, joten tässä on taas totuttelu erilaiseen arkeen. "Onneksi" olen jo kokeillut pienen pätkän tätä linnaleskeyden ja äitiyden yhdistelmää, niin tämä isompi reissu ei tule niin suurena shokkina. Ei kai tässä ole kuin kaksi haastetta, raha ja se, että olet aivan yksin vastuussa lapsestasi kellon ympäri. Yksin pääset ehkä vessaan, jos ipana nukkuu tai vedät oven nenän edestä kiinni.
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Loma oli ja meni
Joku voisi viisastella, että lomallahan minä olen ollut jo 5kk, mutta tässä tapauksessa "loma" = pois kotoa ja joku muu hoitaa välillä vauvaa. Vietin/vietimme siis viikon ja yhden päivän mittaisen loman pojun kanssa. Suuntasimme aluksi anoppilaan pariksi yöksi. Olin siellä ensimmäistä kertaa ilman miestä ja tuntui todella oudolta! Selvisin kuitenkin ilman suurempaa ahdistusta. Tulen anopin kanssa hyvin toimeen ja paikalla oli kaikki mieheni sisarukset, jotka osallistuivat pojun hoitoon. Eikä tarvinnut edes pakottaa!
Aatonaattona anoppi vei meidät minun äidin luo, jossa viivyimme neljä yötä. Jälleen kerran oli ihanaa, kun sai laskea ipanan käsistään hetkeksi. Pikkuinen muru sai lahjaksi kirjoja, leluja, vaatteita, omia astioita, sekä syöttötuolin. (Sain eilen kasattua sen vehkeen, hermojen menetyksenkin uhalla. Se odottelee nyt ruokapöydän päässä käyttäjäänsä.)
Pääsin sukuloimisreissun aikana saunaan kolmesti, niin että nyt taas jaksaa (ehkä) olla vähän aikaa ilman. Syömisestä sen verran, että tulihan sitä harrastettua ihan "Pohjanmaan kautta." Nyt taas kelpaa aloittaa uusi vuosi diettaillen.
Lahjoista, hyvistä ruuista ja saunomisesta huolimatta loman antoisin osuus oli reissu Helsinkiin ja pt Sörkässä. Oli pienestä kiinni, ettei peruuntunut koko homma! Juoksentelin rattaiden kanssa n. 40min pitkin Sörnäisiä ja Vallilaa ennenkuin löysin perille! Kahdelta vartijalta sain vittuilut siitä, miten myöhässä oltiin ja metallinpaljastinkin huusi koko ajan.
Varsinainen perhetapaaminen sujui hyvin. Olimme tilassa, joka oli ikäänkuin pieni kodinomainen kaksio. No, kodin, joka oli vuorattu betonilla ja jossa ei ollut ikkunoita. Siellä oli yhdistetty keittiö-olohuone, pieni makuuhuone ja suihku&wc.
Poika ei vierastanut isäänsä yhtään, vaikka näkivät edellisen kerran vajaa 2kk sitten! Nuori herra otti hyvät unet, joiden aikana isi piti äitiä hyvänä. Kahdesti ;) Nyt luultavasti jaksaa odottaa pari viikkoa, jolloin mies palaa kotiin. Lupasin, että saa piparia jos ei ole humalassa. Nähtäväksi jää, kumpaa tekee enemmän mieli.
Ilmeisesti kotiin oli ihan tyhmää tulla, koska pienimies on ollut uskomaton kiukkuperse kaksi päivää! En tiedä johtuuko kiukkuilu siitä, että lomalla oli joka paikassa hälinää ja kotona ollaan vaan kahdestaan. Vai onko sitten hampaiden tulo niin lähellä, että pitää kitistä jatkuvasti. En tiedä, hän ei kerro.
Aatonaattona anoppi vei meidät minun äidin luo, jossa viivyimme neljä yötä. Jälleen kerran oli ihanaa, kun sai laskea ipanan käsistään hetkeksi. Pikkuinen muru sai lahjaksi kirjoja, leluja, vaatteita, omia astioita, sekä syöttötuolin. (Sain eilen kasattua sen vehkeen, hermojen menetyksenkin uhalla. Se odottelee nyt ruokapöydän päässä käyttäjäänsä.)
Pääsin sukuloimisreissun aikana saunaan kolmesti, niin että nyt taas jaksaa (ehkä) olla vähän aikaa ilman. Syömisestä sen verran, että tulihan sitä harrastettua ihan "Pohjanmaan kautta." Nyt taas kelpaa aloittaa uusi vuosi diettaillen.
Lahjoista, hyvistä ruuista ja saunomisesta huolimatta loman antoisin osuus oli reissu Helsinkiin ja pt Sörkässä. Oli pienestä kiinni, ettei peruuntunut koko homma! Juoksentelin rattaiden kanssa n. 40min pitkin Sörnäisiä ja Vallilaa ennenkuin löysin perille! Kahdelta vartijalta sain vittuilut siitä, miten myöhässä oltiin ja metallinpaljastinkin huusi koko ajan.
Varsinainen perhetapaaminen sujui hyvin. Olimme tilassa, joka oli ikäänkuin pieni kodinomainen kaksio. No, kodin, joka oli vuorattu betonilla ja jossa ei ollut ikkunoita. Siellä oli yhdistetty keittiö-olohuone, pieni makuuhuone ja suihku&wc.
Poika ei vierastanut isäänsä yhtään, vaikka näkivät edellisen kerran vajaa 2kk sitten! Nuori herra otti hyvät unet, joiden aikana isi piti äitiä hyvänä. Kahdesti ;) Nyt luultavasti jaksaa odottaa pari viikkoa, jolloin mies palaa kotiin. Lupasin, että saa piparia jos ei ole humalassa. Nähtäväksi jää, kumpaa tekee enemmän mieli.
Ilmeisesti kotiin oli ihan tyhmää tulla, koska pienimies on ollut uskomaton kiukkuperse kaksi päivää! En tiedä johtuuko kiukkuilu siitä, että lomalla oli joka paikassa hälinää ja kotona ollaan vaan kahdestaan. Vai onko sitten hampaiden tulo niin lähellä, että pitää kitistä jatkuvasti. En tiedä, hän ei kerro.
torstai 19. joulukuuta 2013
Uudet tuulet
Nyt on kulunut vajaa 2kk kun mies lähti linnaan ja jätti mut pärjäämään yksin tuon pienen Perkeleen kanssa. Voin kertoa, ettei ole ollut mikään kovin helppo rasti tämä. Alussa varsinkin oli pojalla raivokkaita itkukohtauksia, enkä tiennyt/tiedä mistä johtuivat. Neuvolassa epäilivät, että on väsynyt muttei osaa käydä nukkumaan. Se kuulosti varsin osuvalta selitykseltä.
Kauppareissut mua ärsyttää edelleen. Kun sieltä ei saa ostettua kaikkea tarpeellista kerralla, koska en saa kannettua kun yhden kauppakassin kerrallaan, koska toisella kädellä täytyy kannatella n.8kg ipanaa. Alkaa reisi- ja pohjelihakset olla kohta terästä, kun pari kertaa päivässä kulkee raput kolmanteen kerrokseen pienten kantamusten kera!
Joulukuun alussa saatiin perhetyöntekijä. En vaan jaksanut olla vuorokauden ympäri yksin pojan kanssa. Pieni mutta samalla niin suuri apu, että joku vie pojun vaunuilemaan kerran viikossa puoleksitoista tai kahdeksi tunniksi. Vielä en kuitenkaan ole päässyt rentoutumaan, vaan olen sillä välillä siivonnut ja pessyt pyykkiä.
Vaikka on ollut rankkaa, niin kyllä mä nautin tuon lapsen seurasta aivan suunnattomasti! On niin hellyyttävää kun pikkunen hymyilee tai naureskelee. Ja aamutkin lähtee paremmin käyntiin kun herää siihen, että poju höpöttelee omiaan :)
Joulun jälkeen saadaan paras lahja: meillä on perhetapaaminen Helsingin vankilassa. Koska kummallakin on sinne pidempi matka, niin saatiin tapaaminen pidennettynä. Tiedossa siis 6 tuntia ihan vaan kolmestaan <3 Ahdistaa aika paljon, koska olen varma, ettei poika muista enää isäänsä. 5kk tenavilla ei vielä taida kovin pitkä muisti olla.. :(
Toivon myös, että ipana suostuisi nukkumaan pt:n aikana hyvät unet, sillä isi ja äiti haluaa pitää toisiaan hyvänä ;)
´Mamma rantakuntoon´projekti voi kohtuullisen hyvin. Painoa on lähtenyt 5kg. Itsehän sitä ei huomaa, että mistä kohti semmonen määrä muka on lähtenyt, mutta katsotaan huomaako mies. Ostin pt:ta varten uudet alusvaatteetkin. Täytyy panostaa ;)
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Mamma rantakuntoon
Tässä vuosien (vuosikymmenen) kuluessa on päässyt kertymään ylimääräisiä kiloja ympäri kehoani aivan liikaa. Sille ei ole mitään yksittäistä syytä, vaan se johtuu lapsuudenkodissa opituista ruokatottumuksista, laiskuudesta(=liikunnan puute) sekä geeneistä. En ole käynyt kilpirauhaskokeissa vaikka sinne raskausaikana patistettiinkin, mutta voisihan sekin olla yksi syy, jos tässä niitä lisää tarvitsisi haalia.
Pahimmillani painoin 107kg. Siitä on arviolta 3-4 vuotta. Tullessani raskaaksi viime vuoden lokakuussa, painoin n. 86kg. Painonpudotuksen kannalta raskaudessa oli paljon mietittävää. Kuinka paljon kiloja tulisi lisää ja kuinka saisin ne pois?
Alkuraskaudesta paino jopa laski, vaikka en kärsinytkään pahoinvoinnista. Söin myös normaalisti tai toisinaan normaalia enemmän tai useammin. Muistan oikein hyvin sen, kun oli "kokoajan nälkä." Välillä meni paljon herkkuja, mutta yksi raskaushimoni oli hedelmät sekä kanasalaatti.
Asetin itselleni tavoitteen, että paino pysyy kaksinumeroisena. Kyllä se pysyi, mutta vain juuri ja juuri.
Synnytyksen(=sektio) jälkeen painonpudotus ei todellakaan ollut ensimmäisenä mielessä. Oli siinä ja siinä, että pääsin liikkumaan välillä sänky-sohva-wc, ja silti sattui niin perkeleesti. En myöskään muista, että olisin erityisemmin kiinnittänyt huomiota ruokavalioon. Alussa nautin pääasiassa nestemäistä ruokaa(kuten jo sairaalassa) koska epiduraalipumpun fentanyyli oli pannut elimistöni sekaisin.
Keskityin vauvan hoitoon ja imetykseen ja ilmeisesti se riitti. Raskauskilot lähtivät noin kuukaudessa. Nyt kun synnytyksestä on vajaa 4kk, painan noin 90kg.
Minulla on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, että otan painonpudotuksen työnalle, kunhan mies lähtee istumaan pitkää tuomiota, Sen piti tapahtua tammikuussa, mutta se tapahtuikin jo nyt. Miksikö vasta sitten kun mies lähtee linnaan? Siksi, että minun on helpompi ylläpitää tiukempaa ruokavaliota. Mies on älytön herkkuperse(monella tapaa ;) ja on jatkuvasti ostamassa makkaraperunoita ja juustonaksuja. Siltikin vatsa(ja se perse) on ah, niin timmi.
Nyt on mies kiven sisässä ja ilmeisesti ei aivan heti pääse pois, emmekä pääse edes tapaamaan tämän vuoden puolella. Niinpä nyt on oikea hetki aloittaa tämä projekti. Minulla on kaikki käytännön tiedot hallussa, kuinka tämä homma toimii. Ongelma on aina ollut huono itsekuri. Sopii toivoa, että se nyt olisi parempi.
Metodejahan on lukemattomia. Omakseni otin 5:2 dieetin, jossa ideana on pitää 2 paastopäivää viikossa, joina nautitaan vain 500kcal, muina päivinä syödään normaalisti. Normaalisti, ei tässä tapauksessa todellakaan tarkoita niitä hiivatin makkaraperunoita sun muita mihin on totuttu. Pääpainona on proteiini- ja kuitupitoinen terveellinen ruoka.
Tänään oli siis ensimmäinen paastopäivä ja päivän aikana on nautittu:
- 3 kuppia kahvia kevytmaidolla
- mustikkarahka
- maustamatonta kanaa ja tomaattia
- 4 näkkileipää
Lisäksi tietenkin vettä
Ja kyllä, mulla on nälkä!
Miksi sitten pudottaa painoaan? Haluan olla paremmannäköinen itseni ja perheeni takia. Haluan olla haluttavampi mieheni silmissä. Haluan pysyä terveenä, käyttää kauniita vaatteita ja näyttää niissä hyvältä, ja ilmanmuuta näyttää hyvältä myös alasti. Haluan jaksaa leikkiä ja riehua pienen poikani kanssa ja haluan opettaa hänelle terveen suhteen ruokaan.
Mikään luuviulu en halua olla. Sellaisten ihannointi on kyllä äärimmäisen helppoa, koska media tuputtaa sitä naiskuvaa meille kokoajan ja joka paikassa. Haluan, että minulla on jäljellä tissit myös painonpudotuksen jälkeenkin. Mihinkään tiettyyn painoon en pyri, vaan hiljennän tahtia kun peilikuva miellyttää ja haluan taas olla omassa kehossani. On kuitenkin selvää, että vähintään 20kg pitää heittää helvettiin.
Pysykää kuulolla
Pahimmillani painoin 107kg. Siitä on arviolta 3-4 vuotta. Tullessani raskaaksi viime vuoden lokakuussa, painoin n. 86kg. Painonpudotuksen kannalta raskaudessa oli paljon mietittävää. Kuinka paljon kiloja tulisi lisää ja kuinka saisin ne pois?
Alkuraskaudesta paino jopa laski, vaikka en kärsinytkään pahoinvoinnista. Söin myös normaalisti tai toisinaan normaalia enemmän tai useammin. Muistan oikein hyvin sen, kun oli "kokoajan nälkä." Välillä meni paljon herkkuja, mutta yksi raskaushimoni oli hedelmät sekä kanasalaatti.
Asetin itselleni tavoitteen, että paino pysyy kaksinumeroisena. Kyllä se pysyi, mutta vain juuri ja juuri.
Synnytyksen(=sektio) jälkeen painonpudotus ei todellakaan ollut ensimmäisenä mielessä. Oli siinä ja siinä, että pääsin liikkumaan välillä sänky-sohva-wc, ja silti sattui niin perkeleesti. En myöskään muista, että olisin erityisemmin kiinnittänyt huomiota ruokavalioon. Alussa nautin pääasiassa nestemäistä ruokaa(kuten jo sairaalassa) koska epiduraalipumpun fentanyyli oli pannut elimistöni sekaisin.
Keskityin vauvan hoitoon ja imetykseen ja ilmeisesti se riitti. Raskauskilot lähtivät noin kuukaudessa. Nyt kun synnytyksestä on vajaa 4kk, painan noin 90kg.
Minulla on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, että otan painonpudotuksen työnalle, kunhan mies lähtee istumaan pitkää tuomiota, Sen piti tapahtua tammikuussa, mutta se tapahtuikin jo nyt. Miksikö vasta sitten kun mies lähtee linnaan? Siksi, että minun on helpompi ylläpitää tiukempaa ruokavaliota. Mies on älytön herkkuperse(monella tapaa ;) ja on jatkuvasti ostamassa makkaraperunoita ja juustonaksuja. Siltikin vatsa(ja se perse) on ah, niin timmi.
Nyt on mies kiven sisässä ja ilmeisesti ei aivan heti pääse pois, emmekä pääse edes tapaamaan tämän vuoden puolella. Niinpä nyt on oikea hetki aloittaa tämä projekti. Minulla on kaikki käytännön tiedot hallussa, kuinka tämä homma toimii. Ongelma on aina ollut huono itsekuri. Sopii toivoa, että se nyt olisi parempi.
Metodejahan on lukemattomia. Omakseni otin 5:2 dieetin, jossa ideana on pitää 2 paastopäivää viikossa, joina nautitaan vain 500kcal, muina päivinä syödään normaalisti. Normaalisti, ei tässä tapauksessa todellakaan tarkoita niitä hiivatin makkaraperunoita sun muita mihin on totuttu. Pääpainona on proteiini- ja kuitupitoinen terveellinen ruoka.
Tänään oli siis ensimmäinen paastopäivä ja päivän aikana on nautittu:
- 3 kuppia kahvia kevytmaidolla
- mustikkarahka
- maustamatonta kanaa ja tomaattia
- 4 näkkileipää
Lisäksi tietenkin vettä
Ja kyllä, mulla on nälkä!
Miksi sitten pudottaa painoaan? Haluan olla paremmannäköinen itseni ja perheeni takia. Haluan olla haluttavampi mieheni silmissä. Haluan pysyä terveenä, käyttää kauniita vaatteita ja näyttää niissä hyvältä, ja ilmanmuuta näyttää hyvältä myös alasti. Haluan jaksaa leikkiä ja riehua pienen poikani kanssa ja haluan opettaa hänelle terveen suhteen ruokaan.
Mikään luuviulu en halua olla. Sellaisten ihannointi on kyllä äärimmäisen helppoa, koska media tuputtaa sitä naiskuvaa meille kokoajan ja joka paikassa. Haluan, että minulla on jäljellä tissit myös painonpudotuksen jälkeenkin. Mihinkään tiettyyn painoon en pyri, vaan hiljennän tahtia kun peilikuva miellyttää ja haluan taas olla omassa kehossani. On kuitenkin selvää, että vähintään 20kg pitää heittää helvettiin.
Pysykää kuulolla
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Blogihaaste: eniten vituttaa kaikki
Tässä taannoin Mallamoija esitti enemmän tai vähemmän tosissaan haasteen listata yhdeltä päivältä kaikki vitutuksen aiheet. Tänään on se päivä, jolloin otan mielelläni haasteen vastaan.
1. Kahvinkeitin hajosi. Se lähti aamulla päälle, meni puolisen minuuttia, kuului pamaus ja sen jälkeen olikin selvää että tässä mökissä juodaan pannukahvia.
2. Mies lähti pe-la yönä vitutuksissaan veljensä luo 360km päähän eikä ole sen jälkeen soitellut.
3. Mies ei ole soitellut, koska on putkassa.
4. Ystävällinen poliisitäti soitti minulle, koska mies ei itse saa. Kultarakasmussukka viettää seuraavat 39 päivää linnassa, koska oli haku päällä kun jäi poliisin haaviin.
5. Pienempi rakkaus nukkui viime yön normaalia levottomammin, heräili jatkuvaan ja tiputteli tuttiaan vieläkin useammin.
6. Poika on kitissyt koko päivän. Ei kelpaa maito, ei kelpaa sitteri, ei kelpaa uni.
7. Pojan perse helottaa punaisena kun keitetty rapu. Syynä lienee kiinteiden aloitus, jonka takia olemme jättäneet parina päivänä soseet väliin.
8. Kissat pitävät yöllä konserttia makuuhuoneessa/makuuhuoneen ulkopuolella, koska heillä on TAAS nälkä. Niinpä joudun joko ruokkimaan perkeleitä pitkin yötä tai kuuntelemaan huutoa.
9. Olen aivan saatanat väsynyt, koska kissat ja poika pitivät minut hereillä koko yön.
10. Vuokrarahat on miehen tilillä ja pankkitunnukset hänellä mukana.
11. Pojan turvakaukalo on autossa, ja minulla ei ole aavistustakaan missä meidän auto on, tai millon se taas seisoo omassa pihassa!
12. Isänpäivä menee vituiksi, kun isä on linnassa.
13. Ei päästä katsomaan isää, kun ollaan täällä korvessa.
Tämä lista olis varmaan kannattanut kirjoittaa illemmalla, sillä lisää kohtia tulee varmasti vielä. Mutta mahdollisesti päivittelen sitten.
1. Kahvinkeitin hajosi. Se lähti aamulla päälle, meni puolisen minuuttia, kuului pamaus ja sen jälkeen olikin selvää että tässä mökissä juodaan pannukahvia.
2. Mies lähti pe-la yönä vitutuksissaan veljensä luo 360km päähän eikä ole sen jälkeen soitellut.
3. Mies ei ole soitellut, koska on putkassa.
4. Ystävällinen poliisitäti soitti minulle, koska mies ei itse saa. Kultarakasmussukka viettää seuraavat 39 päivää linnassa, koska oli haku päällä kun jäi poliisin haaviin.
5. Pienempi rakkaus nukkui viime yön normaalia levottomammin, heräili jatkuvaan ja tiputteli tuttiaan vieläkin useammin.
6. Poika on kitissyt koko päivän. Ei kelpaa maito, ei kelpaa sitteri, ei kelpaa uni.
7. Pojan perse helottaa punaisena kun keitetty rapu. Syynä lienee kiinteiden aloitus, jonka takia olemme jättäneet parina päivänä soseet väliin.
8. Kissat pitävät yöllä konserttia makuuhuoneessa/makuuhuoneen ulkopuolella, koska heillä on TAAS nälkä. Niinpä joudun joko ruokkimaan perkeleitä pitkin yötä tai kuuntelemaan huutoa.
9. Olen aivan saatanat väsynyt, koska kissat ja poika pitivät minut hereillä koko yön.
10. Vuokrarahat on miehen tilillä ja pankkitunnukset hänellä mukana.
11. Pojan turvakaukalo on autossa, ja minulla ei ole aavistustakaan missä meidän auto on, tai millon se taas seisoo omassa pihassa!
12. Isänpäivä menee vituiksi, kun isä on linnassa.
13. Ei päästä katsomaan isää, kun ollaan täällä korvessa.
Tämä lista olis varmaan kannattanut kirjoittaa illemmalla, sillä lisää kohtia tulee varmasti vielä. Mutta mahdollisesti päivittelen sitten.
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Eka kerta avovankilassa
Meillä oli tänään eka tapaaminen miehen kanssa. Odotukset oli korkealla ja samoin jännitys ja ahditus. Yhteinen kaveri lähti onneksi kyytimieheksi, sillä kuten taisin edellisessä postauksessa sanoa, autottomalle 10km asemalta vankilalle on vähän turhan pitkä matka.
Mitään korkeita muureja ei paikan ympärillä ollut, normi tai normaalia hieman korkeampi aita ja ovisummerit vain. Paikka muistuttikin enemmän jotain asuntolaviritelmää kuin vankilaa, mikä teki reissusta miellyttävämmän. En erityisen paljoa katsellut ympärilleni, mutta muutaman rivitalon pätkän panin merkille sekä pienen mäen päällä olevat erilliset hallintorakennukset, jonne minunkin oli suunnattava.
Vartija tarkasti henkkarini ja opasti sen jälkeen viereiseen rakennukseen, jossa tapaamistilat olivat. Toiselle vartijalle piti jättää tuomiset, eli tässä tapauksessa miehen vaatteet, tupakkavehkeet, karkit ja kahvit.
Olin erittäin helpottunut, ettei siellä ollut kattoon asti olevia pleksejä, eikä tapaamistila ollut äärimmilleen täynnä. Meidän lisäksi siellä oli vain 3 muuta paria.
Oli ihanaa nähdä omaa rakasta puolentoista viikon erossa olon jälkeen <3 Tunnelma oli kyllä varsinkin aluksi hieman vaivaantunut, mikä on ymmärrettävää. Mies kertoi omista oloistaan avotalossa ja Vantaalta ja Riihimäeltä, jossa oli käräjien aikaan muutaman päivän. Minä puolestani kerroin mitä kotiin kuuluu ja miten meni pelkopolilla. Mies ei halua, että synnytän sektiolla. Hänen nuorin veljensä on tullut maailmaan sektiolla ja ilmeisesti äidin haavat eivät parantuneet toivotulla tavalla. Kaipa hän pelkää, että minulle käy samalla tavalla. Ymmärrän kyllä hänen huolensa, mutta toivoisin hieman ymmärrystä omalle kannallenikin..
Pohdimme myös raha-asioita, jotka menivät sekaisin noinkin lyhyen tuomion takia. Pitää alkuviikosta alkaa soitella ja selvitellä asioita. Mies todennäköisesti saa oman puhelimensa myös alkuviikosta, joten voimme olla hieman enemmän yhteydessä.
Vasta tapaamisen loppupuolella panimme merkille, ettei kosketuskieltoa ollut. Oli ihanaa kun sai ottaa toista kädestä kiinni ja suudella <3 Tapaaminen olisi mennyt paremmin ainoastaan, jos olisimme saaneet olla kahdestaan, mutta valitettavasti se ei normitapaamisissa ole mahdollista.
Ikävä on nyt entistä kovempi ja ilmeisesti täytyy keksiä jotain ajanvietettä, että selviän seuraavat kolme viikkoa pelkkien puhelujen voimalla. Uuden tapaamisen varmasti saisimme parin viikon päähän, se riippuu lähinnä kyydeistä..
Mitään korkeita muureja ei paikan ympärillä ollut, normi tai normaalia hieman korkeampi aita ja ovisummerit vain. Paikka muistuttikin enemmän jotain asuntolaviritelmää kuin vankilaa, mikä teki reissusta miellyttävämmän. En erityisen paljoa katsellut ympärilleni, mutta muutaman rivitalon pätkän panin merkille sekä pienen mäen päällä olevat erilliset hallintorakennukset, jonne minunkin oli suunnattava.
Vartija tarkasti henkkarini ja opasti sen jälkeen viereiseen rakennukseen, jossa tapaamistilat olivat. Toiselle vartijalle piti jättää tuomiset, eli tässä tapauksessa miehen vaatteet, tupakkavehkeet, karkit ja kahvit.
Olin erittäin helpottunut, ettei siellä ollut kattoon asti olevia pleksejä, eikä tapaamistila ollut äärimmilleen täynnä. Meidän lisäksi siellä oli vain 3 muuta paria.
Oli ihanaa nähdä omaa rakasta puolentoista viikon erossa olon jälkeen <3 Tunnelma oli kyllä varsinkin aluksi hieman vaivaantunut, mikä on ymmärrettävää. Mies kertoi omista oloistaan avotalossa ja Vantaalta ja Riihimäeltä, jossa oli käräjien aikaan muutaman päivän. Minä puolestani kerroin mitä kotiin kuuluu ja miten meni pelkopolilla. Mies ei halua, että synnytän sektiolla. Hänen nuorin veljensä on tullut maailmaan sektiolla ja ilmeisesti äidin haavat eivät parantuneet toivotulla tavalla. Kaipa hän pelkää, että minulle käy samalla tavalla. Ymmärrän kyllä hänen huolensa, mutta toivoisin hieman ymmärrystä omalle kannallenikin..
Pohdimme myös raha-asioita, jotka menivät sekaisin noinkin lyhyen tuomion takia. Pitää alkuviikosta alkaa soitella ja selvitellä asioita. Mies todennäköisesti saa oman puhelimensa myös alkuviikosta, joten voimme olla hieman enemmän yhteydessä.
Vasta tapaamisen loppupuolella panimme merkille, ettei kosketuskieltoa ollut. Oli ihanaa kun sai ottaa toista kädestä kiinni ja suudella <3 Tapaaminen olisi mennyt paremmin ainoastaan, jos olisimme saaneet olla kahdestaan, mutta valitettavasti se ei normitapaamisissa ole mahdollista.
Ikävä on nyt entistä kovempi ja ilmeisesti täytyy keksiä jotain ajanvietettä, että selviän seuraavat kolme viikkoa pelkkien puhelujen voimalla. Uuden tapaamisen varmasti saisimme parin viikon päähän, se riippuu lähinnä kyydeistä..
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Viikkoni linnaleskenä
Tästä on nyt viikko ja yksi päivä, kun palasin tyhjään kotiin. Puhuttiin miehen kanssa aikasemmin, että linnareissut on vähän niinkun lomaa toinen toisestamme. On muuten ollu paskin loma ikinä! Ahdistaa koko ajan ja ikävä on aivan valtavan suuri <3 Kotona on ihan älyttömän tylsää ja tuntuu ettei mikään huvita, tai en vaan saa mitään tehtyä, vaikka tekemistä olisi. Kuitenkin olen saanut pidettyä jopa kaksi siivouspäivää.
Mies on soitellut onneksi aina kun siihen on ollut tilaisuus. Hänet oli tänään siirretty Naarajärvelle avotaloon, jossa on vapaampi meininki. Tänäänkin olen saanut kaksi puhelua. Meillä oli tapaaminen sovittu Kuopion vankilaan lauantaille, mutta tilanteiden muuttuessa saatiin tapaaminen Naarajärvelle sunnuntaille. Meillä on noin puolitoista tuntia aikaa toisillemme. En tiedä paikan järjestelyistä, eli onko se pleksitapaaminen tms. mutta ilmeisesti valvottu kuitenkin.
Mutkia on kuitenkin matkassa.. Olen autoton ihminen ja matkaa vankilalle juna-asemalta on n.10km. Olin suunnitellut meneväni matkan taksilla, mutta mies sanoi että tulee liian kalliiksi. Tottahan se on, mutta haluan vaan nähdä mieheni. Huomenissa selviää, että saanko kaverilta kyydin sinne. Jos en, niin täytyy viettää vielä 3viikkoa yksin ja pelkkien puhelujen voimalla :(
Pakkasin tänään miehelleni hänet pyytämänsä tavarat(vaatteita, oma kahvimuki ja tupakkavehkeet) ja kirjotin ällön siirappisen kirjeen. Mietin pitkään kirjoittamista, tuntui tyhmältä kirjottaa kun on menossa käymään siellä. Ajattelin kuitenkin, etten saa tapaamisessa sanottua kaikkea mitä haluaisin, varsinkin kun jo kirjoittaessa tuli itku. Niinpä vuodatin rakkaudentunnustuksia, ikävääni ja toiveita naimisiinmenosta(josta on jo keskusteltu/riidelty) ja kaikkea mahdollista.
Uskomatonta, että jo viikon erossa olon jälkeen tajuaa, miten tärkeä toinen oikeasti on ja kuinka paljon rakastaa! Ei enää lomaa, vaan yhdessä oloa <3
Mies on soitellut onneksi aina kun siihen on ollut tilaisuus. Hänet oli tänään siirretty Naarajärvelle avotaloon, jossa on vapaampi meininki. Tänäänkin olen saanut kaksi puhelua. Meillä oli tapaaminen sovittu Kuopion vankilaan lauantaille, mutta tilanteiden muuttuessa saatiin tapaaminen Naarajärvelle sunnuntaille. Meillä on noin puolitoista tuntia aikaa toisillemme. En tiedä paikan järjestelyistä, eli onko se pleksitapaaminen tms. mutta ilmeisesti valvottu kuitenkin.
Mutkia on kuitenkin matkassa.. Olen autoton ihminen ja matkaa vankilalle juna-asemalta on n.10km. Olin suunnitellut meneväni matkan taksilla, mutta mies sanoi että tulee liian kalliiksi. Tottahan se on, mutta haluan vaan nähdä mieheni. Huomenissa selviää, että saanko kaverilta kyydin sinne. Jos en, niin täytyy viettää vielä 3viikkoa yksin ja pelkkien puhelujen voimalla :(
Pakkasin tänään miehelleni hänet pyytämänsä tavarat(vaatteita, oma kahvimuki ja tupakkavehkeet) ja kirjotin ällön siirappisen kirjeen. Mietin pitkään kirjoittamista, tuntui tyhmältä kirjottaa kun on menossa käymään siellä. Ajattelin kuitenkin, etten saa tapaamisessa sanottua kaikkea mitä haluaisin, varsinkin kun jo kirjoittaessa tuli itku. Niinpä vuodatin rakkaudentunnustuksia, ikävääni ja toiveita naimisiinmenosta(josta on jo keskusteltu/riidelty) ja kaikkea mahdollista.
Uskomatonta, että jo viikon erossa olon jälkeen tajuaa, miten tärkeä toinen oikeasti on ja kuinka paljon rakastaa! Ei enää lomaa, vaan yhdessä oloa <3
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Raskaana ja yksin
Keskiviikkona oli eka käynti KYSin pelkopolilla. Pari tuntia juttelin kätilön kanssa omista peloista ja hän sitten selvitti mm. synnytyksen kulkua ja kivunlievitykseen liittyviä asioita. Varsinaisesti en saanut uutta tietoa, sillä olen perehtynyt raskauteen ja synnytykseen liittyviin asioihin TODELLA PALJON näiden vajaan kolmenkymmenen viikon aikana.
Keskustelun lopussa pääsimme vasta itse aiheeseen, eli sektioon, joka tällä hetkellä on mielestäni ainut vaihtoehto saada lapsi ulos minusta. Saldo on kutakuinkin se, että ketään ei pakoteta synnyttämään alakautta. Jos olen vielä vkolla 36 sitä mieltä, että ehdottomasti sektio, niin sitten varataan siihen aika. Se oli muistaakseni vkolla 39.
Seuraava käynti pelkopolilla on toukokuulla, rv30. Silloin on keskustelu kätilön kanssa sekä lääkäriaika. Pääsen tutustumaan ainakin synnytyssaliin. Muusta ohjelmasta en vielä tiedä.
Sairaalareissun jälkeen menin ystäväpariskunnan luo, jossa olin yötä. Kotiin jäänyt mieheni soitti seitsemän maissa, että poliisit oli tulleet kotiin ja se olis menoa nyt. Ihmetykseni oli hyvin suuri, sillä hänellä EI pitänyt olla haku päällä. Niin sanottiin vajaa kk sitten putkareissun päätteeksi. Nyt sinivuokot kuitenkin veivät hänet. No, mies on tällä hetkellä Kuopiossa. Ilmeisesti hitusen yli kk reissu, joka sekin koettelee hermojani.
Tulin kotiin eilen torstaina ja täytyy todeta, etten enää osaa olla yksin! On ihan älyttömän tympeää kun toinen ei olekaan täällä. Mielessä myös pyörii kaikki raha-asiat, jotka tuon reissun takia jäävät levälleen. Ei auta kun odotella soittoa ja keskustella sitten, että mitäs helvettiä tehdään/minä teen!?
Lohtuhan on se, ettei synnytys ole vielä lähellä. Rv25+2 ja fyysisesti pärjään hyvin, liitoskivut vain kiusaavat. Henkinen puoli koettelee enemmänkin. Kai tämä on hyvää valmentautumista siihen pidempään linnareissuun. Toivon vaan, että kun se koittaa, vauva on jo syntynyt ja ollaan saatu olla kolmestaan kotona jonkin aikaa. Haluaisin kovasti päästä jyvälle tästä hommasta niin, että mieskin on paikalla, etten heti joudu yksin. Etenkin kun näköpiirissä taitaa se sektio olla.
Keskustelun lopussa pääsimme vasta itse aiheeseen, eli sektioon, joka tällä hetkellä on mielestäni ainut vaihtoehto saada lapsi ulos minusta. Saldo on kutakuinkin se, että ketään ei pakoteta synnyttämään alakautta. Jos olen vielä vkolla 36 sitä mieltä, että ehdottomasti sektio, niin sitten varataan siihen aika. Se oli muistaakseni vkolla 39.
Seuraava käynti pelkopolilla on toukokuulla, rv30. Silloin on keskustelu kätilön kanssa sekä lääkäriaika. Pääsen tutustumaan ainakin synnytyssaliin. Muusta ohjelmasta en vielä tiedä.
Sairaalareissun jälkeen menin ystäväpariskunnan luo, jossa olin yötä. Kotiin jäänyt mieheni soitti seitsemän maissa, että poliisit oli tulleet kotiin ja se olis menoa nyt. Ihmetykseni oli hyvin suuri, sillä hänellä EI pitänyt olla haku päällä. Niin sanottiin vajaa kk sitten putkareissun päätteeksi. Nyt sinivuokot kuitenkin veivät hänet. No, mies on tällä hetkellä Kuopiossa. Ilmeisesti hitusen yli kk reissu, joka sekin koettelee hermojani.
Tulin kotiin eilen torstaina ja täytyy todeta, etten enää osaa olla yksin! On ihan älyttömän tympeää kun toinen ei olekaan täällä. Mielessä myös pyörii kaikki raha-asiat, jotka tuon reissun takia jäävät levälleen. Ei auta kun odotella soittoa ja keskustella sitten, että mitäs helvettiä tehdään/minä teen!?
Lohtuhan on se, ettei synnytys ole vielä lähellä. Rv25+2 ja fyysisesti pärjään hyvin, liitoskivut vain kiusaavat. Henkinen puoli koettelee enemmänkin. Kai tämä on hyvää valmentautumista siihen pidempään linnareissuun. Toivon vaan, että kun se koittaa, vauva on jo syntynyt ja ollaan saatu olla kolmestaan kotona jonkin aikaa. Haluaisin kovasti päästä jyvälle tästä hommasta niin, että mieskin on paikalla, etten heti joudu yksin. Etenkin kun näköpiirissä taitaa se sektio olla.
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Ensimmäinen avautuminen, eli tutustumishommia
Kun kaikki muutkin kirjoittelee blogeja, ja varsinkin mammablogeja, niin miksipä en minäkin. Alkuun jotain olennaista(enemmän tai vähemmän) minusta/meistä.
Asun avopuolisoni kanssa Savon suunnalla, minä -86 ja hän -87. Tavattu ja jotenkin jo tutustuttu teineinä, mutta suhde kehkeytyi vasta lokakuussa 2012 hyvin ihmeellisten asioiden seurauksena. Ja vauhdikkaasti kehkeytyikin. Raskaustesti näytti positiivista jo marraskuussa.
Raskaus ei ollut suunniteltu, mutta toivottu, molempien osalta. Tosin miehen ensireaktio raskausuutiseen oli: "voi vittu!"
Vietämme ihastuttavaa työttömän ja sairauslomalaisen arkea, eli tuijottelemme toisiamme ja mökissä häärääviä kissoja(joita on 7. ja ei, en kirjoittanut väärin, etkä sinä lukenut väärin) 24/7. Kumpikaan ei oikein tunne paikkakunnalta ketään, joten lystiä on. Pinna palaa usein, tai lähinnä se olen minä jota vituttaa melkein kellon ympäri. Laittaisin sen mieluusti raskauden piikkiin, mutta se ei kuulemma ole mikään selitys.
Helppo elämä koostuu myös virastoissa juoksemisesta ja sosiaalitoimiston kanssa riitelystä. Kuinkas muutenkaan. Vaihdoimme juuri asuntoa pienestä kaksiostani suht tilavaan kolmioon. Sosiaalitätsykän mielestä emme olleet ansainneet vuokratakuuta, koska muutto ei ollut tarpeellinen. Aivan, miksipä olisikaan, jos perhekoko on kesään mennessä kasvamassa yhdestä kolmeen? Maksoimme siis takuuvuokran itse ja nyt olemme entistä köyhempiä. Jaksan silti iloita(toistaiseksi) siitä, että tätsykkä sai nenilleen, eikä saanut lannistettu meitä jäämään pienempään asuntoon.
Ai niin, jotta elämässämme säilyisi jännitys, on mieheni joutumassa kiven sisään. Varma nakki on 2kk tuomio ja jonain määräämättömänä ajankohtana hovissa käsitellään juttu, josta käräjäoikeus katsoi tarpeelliseksi antaa 1v8kk ehdotonta, vaikka jutun muut tekijät saivat 3-8kk ehdollista. Suomihan on oikeusvaltio ystävät hyvät.
Tämä riittäköön tällä erää. Jos tätä joku lukee, niin saa myös esittää kysymyksiä.
Kiitos ja näkemiin.
Asun avopuolisoni kanssa Savon suunnalla, minä -86 ja hän -87. Tavattu ja jotenkin jo tutustuttu teineinä, mutta suhde kehkeytyi vasta lokakuussa 2012 hyvin ihmeellisten asioiden seurauksena. Ja vauhdikkaasti kehkeytyikin. Raskaustesti näytti positiivista jo marraskuussa.
Raskaus ei ollut suunniteltu, mutta toivottu, molempien osalta. Tosin miehen ensireaktio raskausuutiseen oli: "voi vittu!"
Vietämme ihastuttavaa työttömän ja sairauslomalaisen arkea, eli tuijottelemme toisiamme ja mökissä häärääviä kissoja(joita on 7. ja ei, en kirjoittanut väärin, etkä sinä lukenut väärin) 24/7. Kumpikaan ei oikein tunne paikkakunnalta ketään, joten lystiä on. Pinna palaa usein, tai lähinnä se olen minä jota vituttaa melkein kellon ympäri. Laittaisin sen mieluusti raskauden piikkiin, mutta se ei kuulemma ole mikään selitys.
Helppo elämä koostuu myös virastoissa juoksemisesta ja sosiaalitoimiston kanssa riitelystä. Kuinkas muutenkaan. Vaihdoimme juuri asuntoa pienestä kaksiostani suht tilavaan kolmioon. Sosiaalitätsykän mielestä emme olleet ansainneet vuokratakuuta, koska muutto ei ollut tarpeellinen. Aivan, miksipä olisikaan, jos perhekoko on kesään mennessä kasvamassa yhdestä kolmeen? Maksoimme siis takuuvuokran itse ja nyt olemme entistä köyhempiä. Jaksan silti iloita(toistaiseksi) siitä, että tätsykkä sai nenilleen, eikä saanut lannistettu meitä jäämään pienempään asuntoon.
Ai niin, jotta elämässämme säilyisi jännitys, on mieheni joutumassa kiven sisään. Varma nakki on 2kk tuomio ja jonain määräämättömänä ajankohtana hovissa käsitellään juttu, josta käräjäoikeus katsoi tarpeelliseksi antaa 1v8kk ehdotonta, vaikka jutun muut tekijät saivat 3-8kk ehdollista. Suomihan on oikeusvaltio ystävät hyvät.
Tämä riittäköön tällä erää. Jos tätä joku lukee, niin saa myös esittää kysymyksiä.
Kiitos ja näkemiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)