Uudet tuulet

Nyt on kulunut vajaa 2kk kun mies lähti linnaan ja jätti mut pärjäämään yksin tuon pienen Perkeleen kanssa. Voin kertoa, ettei ole ollut mikään kovin helppo rasti tämä. Alussa varsinkin oli pojalla raivokkaita itkukohtauksia, enkä tiennyt/tiedä mistä johtuivat. Neuvolassa epäilivät, että on väsynyt muttei osaa käydä nukkumaan. Se kuulosti varsin osuvalta selitykseltä.

Kauppareissut mua ärsyttää edelleen. Kun sieltä ei saa ostettua kaikkea tarpeellista kerralla, koska en saa kannettua kun yhden kauppakassin kerrallaan, koska toisella kädellä täytyy kannatella n.8kg ipanaa. Alkaa reisi- ja pohjelihakset olla kohta terästä, kun pari kertaa päivässä kulkee raput kolmanteen kerrokseen pienten kantamusten kera!

Joulukuun alussa saatiin perhetyöntekijä. En vaan jaksanut olla vuorokauden ympäri yksin pojan kanssa. Pieni mutta samalla niin suuri apu, että joku vie pojun vaunuilemaan kerran viikossa puoleksitoista tai kahdeksi tunniksi. Vielä en kuitenkaan ole päässyt rentoutumaan, vaan olen sillä välillä siivonnut ja pessyt pyykkiä.

Vaikka on ollut rankkaa, niin kyllä mä nautin tuon lapsen seurasta aivan suunnattomasti! On niin hellyyttävää kun pikkunen hymyilee tai naureskelee. Ja aamutkin lähtee paremmin käyntiin kun herää siihen, että poju höpöttelee omiaan :)

Joulun jälkeen saadaan paras lahja: meillä on perhetapaaminen Helsingin vankilassa. Koska kummallakin on sinne pidempi matka, niin saatiin tapaaminen pidennettynä. Tiedossa siis 6 tuntia ihan vaan kolmestaan <3 Ahdistaa aika paljon, koska olen varma, ettei poika muista enää isäänsä. 5kk tenavilla ei vielä taida kovin pitkä muisti olla.. :(

Toivon myös, että ipana suostuisi nukkumaan pt:n aikana hyvät unet, sillä isi ja äiti haluaa pitää toisiaan hyvänä ;)

´Mamma rantakuntoon´projekti voi kohtuullisen hyvin. Painoa on lähtenyt 5kg. Itsehän sitä ei huomaa, että mistä kohti semmonen määrä muka on lähtenyt, mutta katsotaan huomaako mies. Ostin pt:ta varten uudet alusvaatteetkin. Täytyy panostaa ;)

Unihöpinät ja bloggaajan yksityisyys.

Olen koko ikäni rakastanut nukkumista. Se on syömisen lisäksi kenties parasta, mitä voi tehdä housut jalassa. Vihaan aikaisia herätyksiä ja olen aina aikeissa tehdä murhan, jos joku herättää minut kesken unien.

Niin, tai olin ennen raskautta. Aikaisemmin hiippailin nukkumaan puolen yön tienoilla ja nukuin aamulla kymmeneen, tai kauemmin jos kissat eivät häiriköineet tai ei ollut mitään velvollisuuksia. Sitten tulin raskaaksi.
Ei siinä mitään, että minua väsyttää lähes 24/7 ja menen nukkumaan viimeistään kymmenen uutisten jälkeen (joskus jopa yhdeksältä). Mutta kun herään aamulla kahdeksan aikaan ja todellakin ilman herätyskelloa!
(Miehellähän on taas toisenlainen rytmi, kukutaan jossain fuckbookissa hyvästikin yli puolen yön ja heräillään puolenpäivän jälkeen, kun minä olen käynyt 10 kertaa potkimassa perseelle.)

Toisaalta on kivaa kun on valoisaa ja makkari täyttyy luonnonvalolla. Toisaalta taas minut herättää nälkä tai pakottava tarve päästä vessaan. Ei niin kivaa. Vielä jos oppisin heräilemään keskellä yötä ja olemaan vittuuntumatta, olisi paketti koossa vauvaa varten :D

Asiasta toiseen.. pohdin illalla sängyssä maatessani blogeja, omaani ja muiden sekä tietenkin niiden kirjoittajia. Olen huomannut, että osa paljastaa itsestään nimeä ja kuvaa myöten kaiken, osa taas jättää jotain yksityisyyden verhon taa(keksinkö uuden sanan?).

Itselle nimettömyys ja kuvattomuus oli tietoinen valinta. Tämä siitä syystä, että koen että voin kirjoittaa paljon vapaammin kun ihmiset ei tiedä kuka näitä juttuja kirjoittaa. En mielelläni harrasta itsesensuuria, mutta en myöskään halua että alaikäinen pikkusiskoni tms. lukee esim. seksielämästäni. You know what I mean..
Varmasti jos joku läheinen blogiini eksyy, saattaa kirjoittajan tietää. Vaikka jo kissojen määrästä :DD