Synnytystapa-arvio rv36

Tässä on sujuvasti vierähtänyt yli kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Ei vaan aivot toimi näin helteillä, vaikka aikaa kyllä olis enemmän kuin tarpeeksi! Sairausloma muuttui äitiyslomaksi kesäkuun loppupuolella, mutta eipä tuo mitenkään vaikuttanut mihinkään, loma kuin loma.

Viime viikon keskiviikkona oli odotettu ja pelättykin synnytystapa-arvio ja samalla viimeinen KYS-käynti ennen synnytystä. Oltiin sovittu, että mies lähtee sinne mukaan, lähinnä henkiseksi tueksi, kun mua ahdisti etten tiennyt tarkalleen mitä odottaa. Meidän yllärinä tehty Tallinnan reissu veti budjetin kuitenkin miinuksen puolelle ja mun piti mennä sinne yksin.

Ensinnäkin, olin taivaissa siitä, että bussissa oli ilmastointi! (Hyvä tuuri ei kuitenkaan yltänyt enää kotimatkalle..) Polilla oli eri lääkäri kuin viimeksi, mikä ei valitettavasti parantanut tilannetta. En tiedä mistä se johtuu, mutta molemmat näistä nuorehkoista naislääkäreistä oli hyvin tympeitä. En siis tullut toimeen tämänkään koppelon kanssa.

Jälleen kerran käytiin läpi ne syyt miksi olen pelkopolille tullut ja lääkäri selitti tutut jutut kivunlievityksestä ja synnytyksen kulusta ja plaa plaa. Seuraavaksi oli ohjelmassa ultraääni. Vauva oli raivotarjonnassa ja erehdyin kysymään, että mahtuuko se vielä kääntymään. (Kysyin lähinnä siksi, että osaisin paikallistaa vauvan liikkeitä, onko ne potkuja vai myllertääkö muuten vain.) Vastaus oli tyly, mahtuu mutta eipä sillä ole merkitystä. Tämä selvä... Painoarvio oli 2534g mikä on kuulemma ala- ja keskikäyrien välissä. Olisin halunnut kysyä, että kasvaako vauva vielä paljon, mutta enpä uskaltanut..

Sitten sisätutkimukseen.. Minulle on tehty sisätutkimus kolmesti tuo kerta mukaanlukien ja tämä viimeisin oli ehdottomasti epämukavin. Vittumaisin itseasiassa. Tuntui, että lääkäri oli kyynärpäitään myöteen sisälläni ja väkisin tunki ja tunki syvemmälle! Mieleni teki potkaista ja lujaa! Liitoskivut olivat siihen asti olleet kamalat, mutta tuon jälkeen triplasti kamalammat. En meinannut päästä kävellen pois sairaalasta!

Sektiopäivän päättäminen oli lystiä sekin. Siihen kun ei itsellä ei sanavaltaa ei sitten lainkaan. Kyseisiä toimenpiteitä tehdään kahtena päivänä viikossa ja lääkäri ilmoitti, että päivät ovat 19 ja 23.7. Laskettuaika on siis 24.7 ja voitte kuvitella miten kovasti teki mieli älähtää tuon 23pv kohdalla! Sanoin, että 19pv ja vastaus tiuskaistiin: ei siihen itse voi vaikuttaa! Eipä tietenkään..
"Kohteliaasti" lääkäri sitten tiedusteli, että miksi aiempi päivämäärä. Luettelin kaiken paniikkihäiriöstä ja liitoskivuista lähtien aina siihen ahdistukseen, että entä jos vauva lähteekin syntymään omia aikojaan, enkä esim. ehdikään sairaalaan.

Jännäähän tässä on se, että neuvolassa ja joka paikassa on painotettu sitä, että kun äiti voi hyvin niin vauva voi hyvin. No, ei tämän lääkärin mielestä. Minulla ja minun tunteilla, mielipiteillä ym. ei ollut minkään valtakunnan merkitystä.

ONNEKSI sairaalassa oli vapaa leikkausaika 19.7 niin ei tarvitse viettää loppuraskautta tuhottoman suuren vitutuksen kanssa! Toivon vaan, että kumpikaan tapaamistani naislääkäreistä ei minua leikkaa tai tule edes lähelle leikkaussalia.

Pelkopoli rv29

Eilen oli toinen käynti synnytyspelkokätilön luona ja sen perään lääkärin vastaanotto. Kätilö oli eri kuin viimeksi, mutta mukava noin kolmekymppinen nainen. Uutta infoa ei juurikaan tullut, kävimme lähinnä läpi niitä asioita joita keskustelimme edellisellä kerralla. Ilmoitin myös, etten ole muuttanut mieltäni. Kätilö oli ymmärtäväinen ja totesi, että asia on minun päätettävissä ja mihinkään ei edelleenkään pakoteta.

Sitten lääkärille.. Minut otti vastaan suht nuori naislääkäri, joka puhui koko ajan niin hiljaa, että sain höristellä korviani jatkuvasti. Hän kyseli pelkojeni päällimmäiset syyt, jotka olisivat selvinneet myös hänen nenänsä edessä lojuvista papereista. Minä kerroin kolme suurinta syytä siihen, miksi en missään herran rakkaudessa halua synnyttää alakautta. Akka onnisui kumoamaan kaikki! Ikäänkuin kyseessä olisi olleet jotkin väittämät!
Jos minä pelkään kipua, niin se pelko ei lähde sillä että toinen hymyilee ja sanoo, että meillä on hyvät kivunlievitysmenetelmät. Saatana!!
Akka keksi vielä puuttua minun painooni, jota ei neuvolassa ole tehty ollenkaan. Olen toki ylipainoinen, mutta raskauden aikana paino noussut "vain" 10kg ja sekin tasaiseen tahtiin, joten en ruoskisi itseäni siitä hyvästä!

Jotenkin lääkäristä jäi kiero vaikutelma. Hän hehkutti ihanaa ja ah niin luonnollista alatiesynnytystä ja hyi yök, sektiolle. Samaan hengenvetoon hymyili ja totesi, mutta emme me pakota mihinkään. Tjaah, vähän jäi toisenlainen kuva..
Ja vielä sekin, että sektiopäivä kuulemma sovitaan noin viikkoa ennen laskettua aikaa. Varmaan kuvittelee, että hähhähää, laitetaan leikkauspäivä noin lähelle, jos se mukula vaikka sattuiskin syntymään omia aikojaan!

Luultavasti olen hieman vainoharhainen, mutta kovasti tuollainen vaikutelma jäi. Eikä erityisen positiivinen reissu.. Lopuksi ultrattiin, ja pieni painaa nyt 1340g.

Seuraava aika kätilölle on rv33 ja kätilö+lääkäri(toivottavasti eri lääkäri!) rv36. Jälkimmäisellä käynnillä on synnytystapa-arvio ja en vieläkään ymmärrä mihin minä sitä tarvitsen, kun olen ollut noin 20viikkoa sektion kannalla..

Raskaana ja yksin

Keskiviikkona oli eka käynti KYSin pelkopolilla. Pari tuntia juttelin kätilön kanssa omista peloista ja hän sitten selvitti mm. synnytyksen kulkua ja kivunlievitykseen liittyviä asioita. Varsinaisesti en saanut uutta tietoa, sillä olen perehtynyt raskauteen ja synnytykseen liittyviin asioihin TODELLA PALJON näiden vajaan kolmenkymmenen viikon aikana.

Keskustelun lopussa pääsimme vasta itse aiheeseen, eli sektioon, joka tällä hetkellä on mielestäni ainut vaihtoehto saada lapsi ulos minusta. Saldo on kutakuinkin se, että ketään ei pakoteta synnyttämään alakautta. Jos olen vielä vkolla 36 sitä mieltä, että ehdottomasti sektio, niin sitten varataan siihen aika. Se oli muistaakseni vkolla 39.
Seuraava käynti pelkopolilla on toukokuulla, rv30. Silloin on keskustelu kätilön kanssa sekä lääkäriaika. Pääsen tutustumaan ainakin synnytyssaliin. Muusta ohjelmasta en vielä tiedä.

Sairaalareissun jälkeen menin ystäväpariskunnan luo, jossa olin yötä. Kotiin jäänyt mieheni soitti seitsemän maissa, että poliisit oli tulleet kotiin ja se olis menoa nyt. Ihmetykseni oli hyvin suuri, sillä hänellä EI pitänyt olla haku päällä. Niin sanottiin vajaa kk sitten putkareissun päätteeksi. Nyt sinivuokot kuitenkin veivät hänet. No, mies on tällä hetkellä Kuopiossa. Ilmeisesti hitusen yli kk reissu, joka sekin koettelee hermojani.

Tulin kotiin eilen torstaina ja täytyy todeta, etten enää osaa olla yksin! On ihan älyttömän tympeää kun toinen ei olekaan täällä. Mielessä myös pyörii kaikki raha-asiat, jotka tuon reissun takia jäävät levälleen. Ei auta kun odotella soittoa ja keskustella sitten, että mitäs helvettiä tehdään/minä teen!?

Lohtuhan on se, ettei synnytys ole vielä lähellä. Rv25+2 ja fyysisesti pärjään hyvin, liitoskivut vain kiusaavat. Henkinen puoli koettelee enemmänkin. Kai tämä on hyvää valmentautumista siihen pidempään linnareissuun. Toivon vaan, että kun se koittaa, vauva on jo syntynyt ja ollaan saatu olla kolmestaan kotona jonkin aikaa. Haluaisin kovasti päästä jyvälle tästä hommasta niin, että mieskin on paikalla, etten heti joudu yksin. Etenkin kun näköpiirissä taitaa se sektio olla.