Orgasmia etsimässä

Kuulun siihen suureen naisjoukkoon, jolla on hankaluuksia saada orgasmi yhdynnässä. Oman käden kautta ja suuseksissä saan aina. Yhdynnässä joudun käyttämään apuna omia sormia, että pääsen loppuhuipennukseen. Syy on mysteeri.

Sinkkuaikoina yhdenillan säädöissä en päässyt loppuun saakka kertaakaan ja parisuhteessa/suhteissakin vain muutaman kerran. Huonosta seksistä tai miehen/miesten taidoista ei ole kyse. Suhteessa/suhteissa olen nauttinut ja ollut kiihottunut sängyssä aina. Olemme kokeilleet pitkää esileikkiä, liukuvoiteita, leluja, pornon katsomista yhdessä ja asentojakin on vaihdeltu.

Nykyisen mieheni ja lapseni isän kanssa olemme olleet yhdessä pian kolme vuotta. Yhdynnässä saadut "ei itse avustetut" orgasmit ovat olleet laskettavissa yhden käden sormilla. Tähän saakka.En muista mistä ajatus tuli, mutta kokeilimme pitkästä aikaa asentoa, jossa minä olen päällä. Se on ollut vähän jäissä, koska mies laukeaa siinä asennossa melko nopeasti ja itse tarvitsen pidemmän aikaa kiihottuakseni.
Se kokeilukerta oli käänteentekevä hetki seksielämässämme. Laukesin kauan ennen miestäni! Ei varmasti tarvitse edes kertoa, kuinka mieletöntä se oli! Saatikka sitä, että nyt se on ohjelmanumerossa lähestulkoon joka kerta ja toimii aina! ;)

Toivotan saman ongelman kanssa kamppaileville paljon tsemppiä ja kokeilunhalua. Sama ei tietenkään toimi kaikilla, mutta uskon, että kokeilemalla oma onni löytyy ;) <3

Vauvantekohommia

Mun blogia varmasti luetaan myös foorumilla, joten sanon heti alkuun, että kenenkään ei kannata tästä tekstistä loukkaantua. Tässä ei ole mitään henkilökohtaista, pelkästään mun omia ajatuksia.

No niin.. me olemme päässeet miehen kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että hankitaan toinen lapsi. Tai "hankitaan" on väärä sana. Toisaalta, myös "yritetään" toista lasta on väärin sanottu. Esikoistahan me ei yrittämällä yritetty. Harrastettiin seksiä ilman ehkäisyä ja BUM! Tärppäsi heti.

Mä olen foorumilla lueskellut muiden raskautumisyrityksiä ja mä ymmärrän todella hyvin sen vauvan kaipuun, onhan mulla itsellänikin se taas, mutta.. Monen kohdalla se peittojen heilutus tuntuu olevan pakonomaista ja päässä sellainen "pakko tehdä vauva" ajatus ja seksi ajoitetaan ovulaation lähelle. Ei sen niin pitäisi olla. Mun mielestä parisuhteessa pitäisi olla seksiä tasaiseen tahtiin ja sitä pitäisi harrastaa koska se tuntuu hyvältä! Pakkopullaseksistä tulee vielä älytön stressi ja paineita kummallekin. Sitten vielä rouva kittaa litrakaupalla greippimehua ja voi hyvää päivää! :D

Mä uskon kohtaloon ja jos pariskunnan on tarkoitus saada lapsi, se lapsi tulee ja se tulee silloin, kun aika on oikea. Miettikää nyt meitäkin! Mä en tullut mun ensimmäiselle miehelle raskaaksi 8kk aikana. Toisen kanssa tavattiin lokakuun puolessa välissä(2012) ja marraskuun -12 lopussa plussasin! Ennen plussaa ehdin tehdä pari negaakin, että tiedän kyllä SEN tunteen.

Me ei mun miehen kanssa vielä voida varsinaisesti yrittää toista(ja toisaalta mä vihaan tuota sanaa, mutta en parempaakaan nyt keksi). Mulla on edelleen kierukka, koska lääkäri ei suostunut ottamaan sitä pois. (Siitä sen verran, että syytän siis hormonikierukkaa painonnoususta. Lääkäri oli sitä mieltä ettei se ole mahdollista, vaikka Mirenan mukana tulleessa vihkossa painonnousu mainitaan yleisenä haittavaikutuksena. Lääkäri sitten päätti passittaa mut kilpirauhaskokeisiin ja sinne tie vie nyt pyhien jälkeen.) Meillä oli siis puhe, että toista lasta aletaan puuhata kunhan mies palaa elokuussa kotiin. Mies sitten yllätti mut sanomalla, että ei se katastrofi olisi jos tulisin raskaaksi ennen sitä. Että puuhaillaan ilman ehkäisyä ja hän "roiskii" muualle. Jos siitä huolimatta tulisin raskaaksi, niin no problem. Romanttista siis :D

Mukamas kiireinen elämä

Otsikon avulla yritän uskottavasti selittää, miksi edellisestä kirjoituksesta on jo kuukausi aikaa. Niin.. mähän olen nyt periaatteessa yh-äiti ja opiskelijakin vieläpä. Aikaa on juuri ja juuri läksyjen tekoon(joita ei taivaan tähden ole paljoa), niin muu toiminta kärsii.

Syyslomalla hankin uuden ajanvietteen(ajanviejän). Rupesin sitten neulomaan. Siis minä, joka en ole edes katsonut puikkoihin päin sitten ala-asteen ja voi juku, siitä sitä on aikaa! Luultavasti kyseessä ei ole vakava tauti. Mietin kauan, että mitä hankkisin miehelle isänpäivälahjaksi, kun tavarat joita vankilaan saa viedä, on kovin rajalliset. Ajattelin, että neulon isälle ja pojalla samanlaiset kaulahuivit. Isukin huivia on noin 23cm valmiina ja olen joutunut purkamaan tekelettä muutamaan kertaan, mutta en onneksi kokonaan! On niin pirun hankalaa näköjään muistaa, että oliko ne edelliset silmukat oikein vai nurin! Vielä olisi noin metri jäljellä ja sen jälkeen voin siirtyä pojan huiviin. Jos hullutus jatkuu, niin ehkä teen itselleni tuubihuivin samasta langasta. Jos taito ja hermot riittää.

Meidän elämää siis rytmittää tällä hetkellä koulu ja päiväkotiarki, sekä perhe/parisuhdetapaamiset 2 kertaa kuussa. Edellinen koko perheen tapaaminen oli tämän viikon torstaina ja seuraava parisuhdehetki on 6.11. Koska talvikin lähestyy, niin pitäisi kehitellä suunnitelma b, kuinka päästään/pääsen vankilalle. Meiltä on sinne jokunen kilometri, enkä talvella uskalla ajaa pyörällä poika kyydissä. Bussit ei kulje perille saakka, joten tarttis keksiä jotain.

Mun koulupäiväthän on tähän saakka olleet aika joustavia. Aiemmista opinnoista johtuen, mun ei tarvitse käydä kaikkia kursseja. Lisäksi, meidän parisuhdetapaamiset on arkisin, koska poika on silloin pk:ssa. Eihän ne muuten onnistuisi!
Alkuvuodesta on jälleen uusi suunnitelma tarpeen, sillä mulla alkaa työssäoppimisjakso, joka kestää helmikuusta toukokuuhun. Jotenkin mä en usko, että sieltä työpaikalta kerran kuussa livahdetaan työpäivän aikana harrastamaan seksiä vankilaan. Tai tiedä häntä.

Muuttunut seksielämä

11 vuotta on tavallaan pitkä aika, mutta tavallaan lyhyt. Riippuu, mitä sillä mittaa. Tässä tapauksessa on kyse seksielämästäni, eli neitsyyden menetyksestä on kulunut 11vuotta(ja muutama kuukausi, jos tarkkoja ollaan). Siihen aikaan on mahtunut omasta mielestäni melko paljon. Yhden yön juttuja, kaksi vakavaa parisuhdetta ja raskaus&synnytys.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että seksi on parasta parisuhteessa, selvinpäin ja ilman jännittämistä. Voi vaan olla oma itsensä, tietää mistä kumppani pitää ja hän tietää mistä sinä pidät. Ja näin kolmenkympin lähestyessä asioihin suhtautuu erilailla kun silloin 11v. sitten.

Raskausaikana seksiin tuli uusia sävyjä. Etenkin loppuajasta, kun hormonit hyrräsi jatkuvasti, sekä minulla että miehellä. Toisaalta taas liitoskivut oli niin saatanalliset, että seksi oli tuskallista, mutta silti sitä piti harrastaa :D Välillä taas ahdisti kun maha tuntui niin isolta ja ipana potkiutui.
Ensimmäinen yhdyntä(yritys) oli 3viikkoa synnytyksen jälkeen, minun aloitteestani. Mies oli halunnut jo aiemmin, muttei ollut uskaltanut ehdottaa. Sattui aivan älyttömästi ja homma piti jättää kesken. Yritimme uudestaan muistaakseni viikon kuluessa.

Ennen pojan syntymää ja sen jälkeenkin peitto on heilunut keskimäärin kolmesti viikossa. Suhteemme alussa minä olin innokkaampi osapuoli ja olisin halunnut joka päivä, joskus usemman kerran päivässä. Mies ei kuitenkaan ollut yhtä himokas. Tulin siis torjutuksi jonkin verran. Siitä johtuen olen yleensä jättänyt aloitteen tekemisen miehelle, vaikka mieli tekisikin.

Juhannuksen jälkeen otin kierukan, ensimmäisen hormonaalisen ehkäisyn koko "seksiurani" aikana. Kokeilin ennen sitä tosin ehkäisyrengasta yhden kierron ajan, josta sain uskomattoman pahoinvoinnin. Kierukanlaittohan sattui aivan perkeleellisesti, mutta ei mennä siihen nyt. Se on jossain määrin vähentänyt seksihaluja. Seksi tuntuu edelleen upealta, mutta ei vaan himota samalla tavalla kuin ennen.

Elokuusta asti on taas tullut yksi pieni mutka matkaan. Nimittäin miehen vankeustuomio. Siinä missä peitto heilui ennen sen kolme kertaa viikossa, heiluu nykyisin kerran tai kaksi kuukaudessa. Siinä mielessä on siis hyvä, että kierukka on vienyt pahimman himotuksen mennessään.

Tapasimme viikonloppuna miehen kanssa ensimmäisen kerran viiteen viikkoon. Jo pieni hipaisukin tuntui siltä, että jalat lähtevät alta välittömästi! Seksistä puhumattakaan.. Voisin siis väittää, että vankila ei ole pelkästään paska juttu parisuhteelle. Pieni erossa olo tekee myös hyvää.

Ei mennä naimisiin, ei nyt, ei koskaan..

Avioliitto on aina ollu mulle tärkeä asia. Myös sen jälkeen, kun omat vanhempani erosivat lähes 20 vuoden naimisissa olon jälkeen. Avioliitto merkitsee minulle sitoutumista, rakkautta ja virallisuutta. Haluaisin olla rakastamani miehen kanssa virallisesti yhdessä ja että saman katon alla asuvilla olisi sama sukunimi. En tarvitse tuhansien eurojen sormusta, enkä isoa hääjuhlaa. Nopea visiitti maistraattiin riittäisi ja mieleinen sormuskin löytyi alle sadalla eurolla.

Asiassa on kuitenkin yksi este, eikä mitenkään pieni. Mieheni ei halua naimisiin. Ikinä. Hänen perustelunsa asialle ovat: siinä ole ole mitään järkeä ja olen niin päättänyt. Hieman olisin kyllä kaivannut syvällisempää selitystä..

Olemme keskustelleet/riidelleet asiasta kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran joulukuussa ja viimeisimmän(ja todennäköisesti viimeisen) kerran nyt toissailtana/yönä. Molemmat kerrat päätyivät minun raivoon/itkuun. Se, että mies torjui naimisiinmenon tuntui siltä kuin hän olisi torjunut minut kokonaan. Ja sehän ei tuntunut hyvältä. Minulle tuli sellainen olo, että hän haluaisi pysyä "vapaana" jos vaikka joku parempi sattuisi kohdalle. Onpahan helpompi hypätä jonkun vosun matkaan, kun ei sormus kiristä...

Vitutustani lisäsi se, että mies on elämänsä aikana kihlannut kaksi naista. Mikä minusta teki niin epänaitavan?

Takaisin siviiliin ja yöllisiä rakkaudentunnustuksia

Viime viikon torstaina päättyi kuuden viikon yksinäisyys, kun mies pääsi pois vankilasta. Sain häneltä aamulla seitsemän aikaan iloisen puhelun: ne päästi mut pois vankilasta! Viimeiseen asti jännitettiin, että tuleeko lisää sakkoja tms. mutta koska mieheni oli vartijoita kohtaan suht mulkku, eivät he takuulla halunneet pitkittää hänen siellä olo aikaansa. :D Luulen jopa, että korkkasivat pullon kuohuvaa kun pääsivät hänestä eroon.

Noniin, kotiin tultiin sitten kaljakaupan kautta mutta ei vielä  mitenkään humalassa. Olin koko kuusi viikkoa odottanut seksiä ja sainkin sitä kun mies ehti olla kotona alle kaksi tuntia. Loppuhuipennus kyllä jäi saavuttamatta. Syytän siitä hieman sitä, että odotukset olivat tosi korkealla noin pitkän ajan jälkeen.

Torstai päivä meni miehen höyrytessä ja soitellessa ympäriinsä. Tosin hän sammui jossain kolmen aikoihin, heräsi salkkareille ja syömään ja meni takaisin nukkumaan. Osa kaljoistakin jäi odottamaan seuraavaa päivää. Valitettavasti..

Perjantai käynnistyi kaljanjuonnilla ja sitä paskaa haettiin kaupasta lisää, vaikka teinkin selväksi, miten huono rahatilanne meillä on tähän aikaan kuusta. Ei paljoa haitannut. Olin onnellinen kun mies oli taas kotona, mutta samalla pettynyt että sama meininki jatkui kuin ennen linnaan lähtöäkin.

Alkuillasta yhteinen kaverimme tuli käymään ja mieheni sai päähänsä, että NYT lähdetään Kuopioon. Hänen on PAKKO saada tatuointi tänä iltana. Selvennyksenä sen verran, että Kuopiossa asuu ystäväni joka on tehnyt minulle 3 aivan loistavaa kuvaa <3
Kello oli jo tai vasta kuuden pintaan, joten soittoa Kuopioon, että mikä meininki? Olimme kuulemma tervetulleita, joten eikun menoksi.
Paitsi, että... pojat lähtivät ensin hoitamaan "asioita" ja minä en ollut tervetullut mukaan. Voi sitä vitutuksen määrää.. Heidän lähdettyä heittelin tyhjät kaljatölkit pitkin seiniä ja jäin yli tunniksi odottamaan kaksikkoa.

Automatka Kuopioon oli vittumainen. Olin uskomattoman kiukkuinen siitä, että minut oli jätetty yksin, siitä, että mies oli niin humalassa ja vielä polttanut pilveä. Kaiken kruunasi se, että ne aasit tupakoivat autossa, vaikka tein aivan saatanan selväksi sen, etten halua savustaa itseäni enkä vauvaa! Se ei mennyt perille vielä paluumatkaankaan mennessä. Ei edes(=varsinkaan) omalle miehelleni, vaikka olen nalkuttanut asiasta myös kotona.
Olin kiukkuinen ja minua itketti, mutta en missään nimessä aikonut antaa periksi kyynelille.

Perille päästyä oloni ei varsinaisesti helpottanut. Tosin oli ihanaa nähdä ystävää pitkästä aikaa ja päästä puhumaan mieltä painavista asioista. Mies sen sijaan aiheutti lisää vitutusta ja myötähäpeää jankuttamalla samoja asioita kymmeneen kertaan. Niin raivostuttavaa!!

Olimme kotona puolen yön aikaan ja marssin kiukkuisena suoraan sänkyyn, josko aamulla olisi parempi olo. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä mies liimautui minuun kiinni ja teki hyvin selväksi, mitä seuraavaksi olisi ohjelmassa. Kaikesta kiukusta huolimatta, en taistellut vastaan. Ihmettelin lähinnä sitä, miten hän niin humalassa kykeni yhtään mihinkään!

Tasan kerran aikaisemmin olemme harrastaneet seksiä yhtä kauan kuin silloin. Ja silloinkin mies oli nauttinut muutakin kuin alkoholia. Liekö siinä selitys, miksi pikkukaveri jaksoi olla toimintakunnossa? Mies ei kyllä lauennut kertaakaan, mutta minä kolmesti! Loppuajasta paikkoja alkoi kyllä jo särkeä aika ikävästi :(

Meillä on yleensä jäänyt suutelu ja muu koskettelu vähäiseksi, suorastaan olemattomaksi, seksin yhteydessä, joten olin erittäin onnellinen että perjantaina niin ei ollut. Kesken seksin sain kuulla seuraavat kohteliaisuudet: sua on niin kiva panna ja rakastan sua ja haluan panna sua koko loppuikäni.

Teistä voi tuntua miltä tahansa, mutta minusta ne olivat kauneimmat sanat jotka olin ikinä kuullut. <3

Meidän rakkaustarina

Olen aina silloin tällöin muistellut, mistä minun ja mieheni suhde sai alkunsa. Tätä mietin myös illalla, kun en saanut unta. Taisin ensimmäisessä postauksessa mainita, että tunsimme toisemme jo alle parikymppisinä, mutta mitään moikkailua kummempaa ei ollut.

Kaikki alkoi Facebookista syksyllä 2012. Isäni oli ollut A:lle kuskina ja tämä oli todennut, että voisi ottaa minusta emännän itselleen. Isä ei tosin ollut ajatuksen kannalla. Mies itse kertoi minulle tämän tarinan. Myöhemmin fb:ssa hetken mielijohteesta kirjoitin, "et sinä minusta emäntää saa, mutta voishan sua joskus panna."  Tämä viimeistään herätti miehen mielenkiinnon. :D
(Syy siihen, miksi en lämmennyt suhteelle, on se, että kihlattuni oli kuollut toukokuussa 2013, enkä halunnut olla kenenkään kanssa.)

Minulla luki fb:ssa vielä "kihloissa" joten mies kysyikin, että kuinka varattu nainen kehtaa hänelle tuollaisia hävyttömyyksiä kirjoitella. Sanoin, että en ole enää kihloissa, mutta tuntui hyvältä jättää status ennalleen. Siitä seurasi ovela "meinasitkos kauankin sinkkuilla..?" kysymys. En tiennyt vastausta.

Muutama viikko kirjoiteltiin satunnaisesti fb:n kautta ja yhtenä aamuna mies yllättäen soitti minulle.  Päivä oli 15.10.2012 ja se oli maanantai. Hän kertoi, että oli juuri päässyt pois Joensuun putkasta. Rahat ei riittäneet junalippuun kotiin saakka(hän asui silloin Länsi-Suomessa) ja hän tiedusteli, voisiko olla pari yötä minun luona, keskiviikkona tulisi rahaa.
Menin lievästi sanottuna paniikkiin. Emme olleet nähneet yli viiteen vuoteen ja nyt tämä kaveri oli tulossa yöksi minun luo! Lupasin hänelle yösijan, vaikka vielä asemalle kävellessä mietin, että mitä helvettiä olin mennyt tekemään.

Juttelimme niitä näitä kävellessämme asunnolleni ja juttu kulki yllättävän hyvin. Luonani katsoimme vähän aikaa televisiota, kunnes A yhtäkkiä teki aloitteen ja suuteli minua. Olin mennyttä naista sillä samaisella sekunnilla. Hetkeä myöhemmin olimme makuuhuoneessa ja arvannette loput ;)

A otti seurustelun puheeksi sen päivän aikana vielä pari kertaa, eikä se tuntunut minusta vieläkään hyvältä. Ei, vaikka hänen kanssaan oli helppo jutella ja seksikin toimi loistavasti. Olin alusta saakka tietoinen, että hänelle on tulossa muutaman vuoden vankilakeikka, enkä senkään takia halunnut suhdetta. Pohdin, että asiaa voisi katsoa uudelleen linnareissun jälkeen.
Seuraavana päivänä kuitenkin muutin mieleni. En tiedä mitä tapahtui, mutta ilmoitin miehelle, että jos tarjous on vielä voimassa, niin otan sen vastaan. Ja olihan se <3

Keskiviikon tultua A ei lähtenyt kotiinsa Länsi-Suomeen. Marraskuun alussa hän kävi vain tyhjentämässä asunnon ja muutti luokseni ihan virallisesti. Samaisessa kuussa tein myös positiivisen raskaustestin. Meillä ei siis aikailtu :D Emme missään vaiheessa käyttäneet ehkäisyä. Kumpikaan ei edes ottanut asiaa puheeksi. Silti pidän tuloillaan olevaa vauvaa kohtalon lapsena. Hän sai alkunsa lähestulkoon heti ja vaikka onkin tietoinen vahinko, niin erittäin toivottu ja rakas <3

Jos en olisi ottanut A:ta luokseni silloin lokakuussa, en usko, että olisimme nyt avoliitossa ja tulossa vanhemmiksi.

Eka kerta avovankilassa

Meillä oli tänään eka tapaaminen miehen kanssa. Odotukset oli korkealla ja samoin jännitys ja ahditus. Yhteinen kaveri lähti onneksi kyytimieheksi, sillä kuten taisin edellisessä postauksessa sanoa, autottomalle 10km asemalta vankilalle on vähän turhan pitkä matka.

Mitään korkeita muureja ei paikan ympärillä ollut, normi tai normaalia hieman korkeampi aita ja ovisummerit vain. Paikka muistuttikin enemmän jotain asuntolaviritelmää kuin vankilaa, mikä teki reissusta miellyttävämmän. En erityisen paljoa katsellut ympärilleni, mutta muutaman rivitalon pätkän panin merkille sekä pienen mäen päällä olevat erilliset hallintorakennukset, jonne minunkin oli suunnattava.

Vartija tarkasti henkkarini ja opasti sen jälkeen viereiseen rakennukseen, jossa tapaamistilat olivat. Toiselle vartijalle piti jättää tuomiset, eli tässä tapauksessa miehen vaatteet, tupakkavehkeet, karkit ja kahvit.
Olin erittäin helpottunut, ettei siellä ollut kattoon asti olevia pleksejä, eikä tapaamistila ollut äärimmilleen täynnä. Meidän lisäksi siellä oli vain 3 muuta paria.

Oli ihanaa nähdä omaa rakasta puolentoista viikon erossa olon jälkeen <3 Tunnelma oli kyllä varsinkin aluksi hieman vaivaantunut, mikä on ymmärrettävää. Mies kertoi omista oloistaan avotalossa ja Vantaalta ja Riihimäeltä, jossa oli käräjien aikaan muutaman päivän. Minä puolestani kerroin mitä kotiin kuuluu ja miten meni pelkopolilla. Mies ei halua, että synnytän sektiolla. Hänen nuorin veljensä on tullut maailmaan sektiolla ja ilmeisesti äidin haavat eivät parantuneet toivotulla tavalla. Kaipa hän pelkää, että minulle käy samalla tavalla. Ymmärrän kyllä hänen huolensa, mutta toivoisin hieman ymmärrystä omalle kannallenikin..

Pohdimme myös raha-asioita, jotka menivät sekaisin noinkin lyhyen tuomion takia. Pitää alkuviikosta alkaa soitella ja selvitellä asioita. Mies todennäköisesti saa oman puhelimensa myös alkuviikosta, joten voimme olla hieman enemmän yhteydessä.

Vasta tapaamisen loppupuolella panimme merkille, ettei kosketuskieltoa ollut. Oli ihanaa kun sai ottaa toista kädestä kiinni ja suudella <3 Tapaaminen olisi mennyt paremmin ainoastaan, jos olisimme saaneet olla kahdestaan, mutta valitettavasti se ei normitapaamisissa ole mahdollista.

Ikävä on nyt entistä kovempi ja ilmeisesti täytyy keksiä jotain ajanvietettä, että selviän seuraavat kolme viikkoa pelkkien puhelujen voimalla. Uuden tapaamisen varmasti saisimme parin viikon päähän, se riippuu lähinnä kyydeistä..

Viikkoni linnaleskenä

Tästä on nyt viikko ja yksi päivä, kun palasin tyhjään kotiin. Puhuttiin miehen kanssa aikasemmin, että linnareissut on vähän niinkun lomaa toinen toisestamme. On muuten ollu paskin loma ikinä! Ahdistaa koko ajan ja ikävä on aivan valtavan suuri <3 Kotona on ihan älyttömän tylsää ja tuntuu ettei mikään huvita, tai en vaan saa mitään tehtyä, vaikka tekemistä olisi. Kuitenkin olen saanut pidettyä jopa kaksi siivouspäivää.

Mies on soitellut onneksi aina kun siihen on ollut tilaisuus. Hänet oli tänään siirretty Naarajärvelle avotaloon, jossa on vapaampi meininki. Tänäänkin olen saanut kaksi puhelua. Meillä oli tapaaminen sovittu Kuopion vankilaan lauantaille, mutta tilanteiden muuttuessa saatiin tapaaminen Naarajärvelle sunnuntaille. Meillä on noin puolitoista tuntia aikaa toisillemme. En tiedä paikan järjestelyistä, eli onko se pleksitapaaminen tms. mutta ilmeisesti valvottu kuitenkin.
Mutkia on kuitenkin matkassa.. Olen autoton ihminen ja matkaa vankilalle juna-asemalta on n.10km. Olin suunnitellut meneväni matkan taksilla, mutta mies sanoi että tulee liian kalliiksi. Tottahan se on, mutta haluan vaan nähdä mieheni. Huomenissa selviää, että saanko kaverilta kyydin sinne. Jos en, niin täytyy viettää vielä 3viikkoa yksin ja pelkkien puhelujen voimalla :(

Pakkasin tänään miehelleni hänet pyytämänsä tavarat(vaatteita, oma kahvimuki ja tupakkavehkeet) ja kirjotin ällön siirappisen kirjeen. Mietin pitkään kirjoittamista, tuntui tyhmältä kirjottaa kun on menossa käymään siellä. Ajattelin kuitenkin, etten saa tapaamisessa sanottua kaikkea mitä haluaisin, varsinkin kun jo kirjoittaessa tuli itku. Niinpä vuodatin rakkaudentunnustuksia, ikävääni ja toiveita naimisiinmenosta(josta on jo keskusteltu/riidelty) ja kaikkea mahdollista.
Uskomatonta, että jo viikon erossa olon jälkeen tajuaa, miten tärkeä toinen oikeasti on ja kuinka paljon rakastaa! Ei enää lomaa, vaan yhdessä oloa <3

Putkareissu ja vittuuntunut mamma

Jaaha, mistähän sitä aloittaisi.. Vaikkapa siitä, että perjantaina alkoi hermot vinkua klo 15 kieppeillä kun mies ilmoitti kaverilleen puhelimessa, että meinaa olla tänään humalassa. En erityisemmin ollut alkoholin ystävä ennen raskautta(join ehkä kerran kuukaudessa, jos sitäkään) ja nyt vielä vähemmän. Alkaa vituttaa esim. pullojen kilinä tai pullon/tölkin avaamisen ääni. Kaljan hajusta puhumattakaan. Perjantaina lisävitutuksen toi se, että rahatilanteemme on tällä hetkellä erittäin huono. Mutta mikäpäs siinä.. mies kaljakauppaan ja minä mököttämään makuuhuoneeseen.

Mukaan tarttui laskujeni mukaan 13 pulloa olutta, mikä on tuolle vieressäni nukkuvalle apinalle aivan liikaa. Mulle tuotiin säälistä suklaata ja saunalimpparia. Ikään kun minä jonnekin saatanan saunaan hänen kanssaan lähtisin!

Mökötin makkarissa salkkareihin asti ja mies kävi aina vieressä nuohoamassa ja vinkumassa, että älä oo vihanen ja plaaplaa. Salkkareitten jälkeen menin takaisin makkariin. Pääsinpähän hyvin alkuun Minishoppaaja- kirjassa, joka muuten on mainio!

Jollain ihmeen konstilla lähdin sinne saunaan, kun mies lupasi että osaa käyttäytyä ja osasihan se. Mitä nyt askel hieman heitti. Suihkun puolelle kertoi, että lähtee varmaan yhden kaverinsa luo myöhemmin. Kaverihan on paikallinen huume"keisari" joten ai saatana kun otsasuoni taas sykki. Mutta, mitäpäs sitä minulta kysymään mitään, vaikka yhdessä asutaankin..

No, saunan jälkeen makkariin ja kuulin jossain vaiheessa kun ulko-ovella oli trafiikkia. Ei vaatinut kovin kummoista päättelykykyä..

Nukkuminen oli ärsyttävää kun lonkkia kolotti ja kääntymiseen meni varttitunti. Miestä ei kuulunut yöllä, aamulla eikä päivälläkään kotiin. Puhelimeen ei vastattu ja jossain vaiheessa siitä loppui akku, soitinkin ehkä 32 kertaa...  Mielessäni kävi parikin vaihtoehtoa: joko mies on jatkanut ryyppäämistä, on huorissa, tai on putkassa.

Iltapäivällä mieheni eno soitti minulle. Rakkaani oli viety putkaan ja enomiehellä ei ollut aavistustakaan miksi. Syy siihen, miksen minä saanut puhelua kyttikseltä on siinä, ettei armaani muista puhelinnumeroani ulkoa. No, hän oli pyytänyt enoaan soittamaan minulle että veisin hänelle tupakat. Vittu!

Kunnollisena avovaimona toki vein tupakat, vaikka mielessäni kävi, että saisi ihan hyvin miettiä tekosiaan ilmankin.. Paikalla ollut vartija ei todellakaan ollut asiakaspalveluihmisiä. Luultavasti liian monta vuotta virassa..

Koska miehelläni on haku päällä sakoista ym. oletin, että todennäköisesti näemme seuraavan kerran 2-3kk päästä. Siinä ei sinällään mitään ongelmaa, koska olimme puhuneet asioista moneen kertaan. Minua vain rassasi epätietoisuus siitä, että miksi hänet oli sillä kertaa pidätetty.

Sunnuntai-iltapäivänä se saakelin apina tuli kotiin ihan muina miehinä! Ja aloitti heti vinkumisen, etten ole siivonnut. SIIVONNUT, SAATANA!! Se olen tässä vaiheessa MINÄ, jolla on varaa kuittailla yhtään mistään!!

Homma oli mennyt niin, että mies oli ollut tulossa kotiin perjantaina, kun kaksi tuntematonta miestä oli käynyt hänen kimppuunsa abc:lla. Miehelläni on kyynelkaasut aina mukana, joten hän oli kaasuttanut nämä heput. Siitäpä siis putkaan lähtö. Uusia syytteitä ei onneksi tule, sillä kellään ei ole mitään vaatimuksia, eikä kenellekään sattunut pahempaa.
Mieheni naama on kyllä sen näköinen, että jotain on touhuttu...

Että jokohan nyt tässäkin parisuhteessa alettaisiin kuunnella minun mielipiteitäni esim. juomisen ja sopivan seuran suhteen?

Itkupotkuraivarit ja seksiä, neiti 26veen lauantai

Se lauantaihan meni sitten oikein kivasti vituilleen..

Heräsin muutamaa tuntia ennen miestäni ja menin sitten kiehnäämään viereen, toiveissa hieman hellyyttä kunhan hän heräilee. Joopajoo, toiveeksi jäi. Jätkä vaan kysyi, että onko kahvia ja onko kissojen kusiastiat tyhjennetty. Romantiikkaa kerrakseen.

Siitäpä se mökötys sitten lähti. Ja mies sai moneen kertaan kysellä, että mikä on vikana. Viimeisellä kerralla kysymys tuli huutamalla. Ja samalla saatanan sekunnilla kyyneleet tulvahti silmiin ja syöksyin makkariin peiton alle, samalla kiljuen, että ÄLÄ HUUDA MULLE! Tovin sain siellä olla keskenäni, kunnes mies tuli silittelemään, että puhu nyt, mikä sulla on.

Sain joten kuten nyyhkittyä sen, mikä on rasittanut jo pidemmän aikaa. Minä tarvitsen läheisyyttä ja koskettelua. Eikä sen aina tarvitse liittyä seksiin. Pieniä huomionosoituksia ja pusuja, vaikka kesken ruuanlaiton tai sohvalla makoilun. Mutta kun mies ei ole samanlainen kiehnääjä kuin minä..
Mulla on kieltämättä välillä sellainen tunne, että haluaako hän enää minua.

Otin myös puheeksi seksin. Hommassa sinällään ei ole mitään vikaa, toimintaa on useamman kerran viikossa ja nautin siitä todella paljon(vaikkakin himot hyrräilee joka päivä ja monta kertaa päivässä). Toimituksessa kuitenkin häiritsee se, että sen jälkeen haluaisin makoilla toisen vieressä, pussailla ym. mutta ei. Joko mies kääntää kylkeä tai pomppaa suihkuun. Siitä kieltämättä tulee aika käytetty olo.

Avautumiseni jälkeen mies päätti sitten ottaa neuvoni käyttöön ja sain koskettelua. Vaikken tarkoittanutkaan, että se koskettelu suuntautuisi pelkästään napani alapuolelle, niin eihän siitä voinut olla nauttimatta.

Hei, meillä riidellään (taas)!

Riitely, tuo parisuhteen sokeri ja suola <3

Olen viime aikoina pannut merkille, että riitelemme avopuolisoni kanssa hyvin usein. Lähinnä se olen minä, jota jokin asia alkaa vituttaa ja sitten huudetaan, raivotaan ja joskus paiskotaan ovia ja itketään. Kuten eilen illalla.

Muutimme viikko sitten uuteen asuntoon, kolmioon. Yksi syy tähän oli se, että halusin vauvalle oman huoneen. Mies teki kuitenkin eilen selväksi, että eihän vauva VOI nukkua omassa huoneessa. Ja sitten minä huudan, raivoan ja olen valmis polttamaan roviolla lastenhuoneeseen ostamani verhot koska: mitäs vittua minä niillä enää teen, kun juniori nukkuu teini-ikään asti meidän vieressä!
Meidän makuuhuoneeseen ei todellakaan mahdu pinnasänkyä ja hoitopöytää niin, että siellä välissä sopisi vielä aikuinen ihminen kävelemään ja kääntymäänkin.

Aiemmin saimme riidan aikaiseksi imettämisestä. Joo, ihan oikein luettu. Olen nimittäin vakaasti päättänyt, että JOS KAIKKI MENEE HYVIN, aion täysimettää 6kk. Hyvinmenemisellä tarkoitan mm. tätä: maitoa riittää, se kelpaa lapselle eikä imettäminen satu törkeän paljon. Tämä ei kuitenkaan kelvannut miehelleni. Ei, hän on sitä mieltä että vauva kuolee nälkään jos on pelkällä maidolla niin kauan. Muutama kk maitoa riittää ja sen jälkeen kiinteitä. Ja taas alkoi vituttaa.
Yritin "rauhallisesti" selittää imetyssuosituksista ja kuinka rintamaito on paras ja täysin riittävä ravinto pienelle vauvalle, mutta kun ei. Taas sama, ´kuin puhuisi tiiliseinälle´fiilis.

Odotan innolla pienokaisen saapumista keskuuteemme, varsinkin kun riitelemme lähes kaikesta häneen liittyvästä jo odotusaikana.  <3

Ai niin, saimme jotenkin sovittua tuon huonehässäkän. Tällä hetkellä homman nimi on se, että me muutamme pieneen makuuhuoneeseen ja juniori saa isomman. Tosin, en tiedä miten se ratkaisee asian josta mies oli kovin huolissaan ´eihän vauvan itkua edes kuule toisesta huoneesta ja sinnekö sinä keskellä yötä menet imettämään moneksi tunniksi.´ Myöhemmin mies vielä kysyi: "eihän sen tarvitse heti nukkua omassa huoneessa?"
Ei, ei tarvitse. Vauva saa kyllä ensimmäiset pari kuukautta viettää samassa makuuhuoneessa meidän kanssa. Olen kovin armollinen äiti.