Muuttohelvetti

Keskiviikko aamu klo 8.25 ja kirjoitan tätä postausta lattialla. Olen itseasiassa kuluneen viikon aikana tehnyt lattialla muutakin kun vain istunut. Olen tehnyt kaiken: istunut, syönyt, vaihtanut pojalle vaipat, nukkunut.. Syy tähän löytyy parin viikon takaa.

Olemme jo pidemmän aikaa puhuneet muutosta, mutta muutama viikko sitten sain tarpeekseni ja päätin, että se muutto tapahtuu aivan helvetin pian! Minä en enää katsele tämän kylän silikonihuoria enkä sitä, kuinka ne huohottavat mieheni korvaan milloin mitäkin.Saimme sovittua kaksi asuntonäyttöä nopealla aikataululla Päijät-Hämeeseen, joten kamat kasaan ja menoksi.

Ensimmäinen asunto oli niin upea kt-kolmio, että päätimme olla katsomatta toista vaihtoehtoa. Menimme käymään mieheni enon luona Keravalla ja siellä ollessa A soitti asuntoa esitelleelle miehelle, joka kertoi löytäneensä asuntoon toisen vuokralaisen. Paskapuhetta, homma tyssäsi meidän vituillaan oleviin luottotietoihin, mutta olihan se kohteliasta valehdella.
Lähdimme ajelemaan kotia kohti mutta matkalla mies yllätti ja päätti, että menemme sittenkin katsomaan toista asuntoa vielä samana iltana. Kello oli kahdeksan ja yhdeksän välillä kun saavuimme asunnolle. "Näyttö" on sinällään jännä sana kuvaamaan sitä tilannetta, koska asunnossa ei ollut sähköä ja talonmiehen piti esitellä sitä puhelimen valossa. Koska meillä oli vaihtoehdot aivan helvetin vähissä, otimme asunnon. Ja siitäpä alkaakin se helvetillinen osuus..

Saman viikon loppupuolella aloimme viedä asuntoon tavaroitamme, vaikka asunnon avaimet lepäilivät vuokraisännän taskussa. Isännän, jota emme olleet edes nähneet. Ensimmäisen muuttokuorman jälkeen ajattelin, että mikäs siinä, joutaahan täältä viedäkin tavaraa, jäähän tänne ne oleelliset. Muttamutta.. ensimmäisen muuttokuorman jälkeen tuli vielä toinen, kolmas ja neljäs, neljän päivän sisään. Toisessa kuormassa lähti sänky, kolmannessa sohva ja neljännessä toinen sohva ja patjat. Eikä edelleenkään tietoa vuokrasopimuksesta, saati avaimista.

Olemme viikon verran asuneet toisessa makuuhuoneessa ja kalustus on seuraava: tv, tietokone, sitteri, pinnasängyn patja, kaksi peittoa ja kaksi tyynyä. Vaatekertoja meille aikuisille on yksi, pojalle sentään kassillinen. Minulla on vitutus huipussaan. Voitte, tai ette edes voi, kuvitella kuinka uskomattoman vittumaista on nukkua, kun selkään koskee, lonkkiin koskee ja joka perkeleen paikkaan koskee. Jos ei yöllä, niin viimeistään silloin kun yrität nousta ylös! Lattialta ei ponkaista ylös aropupun lailla, kun poika kirkuu evästä nykyisin pari kolme kertaa yössä, tai kun tulee kriisi tippuneesta tutista. Samaan aikaan mies kuorsaa vieressä ja herättyään naureskelee, että kyllä meillä on hyvä elämä! Minulla puolestaan katkeilee päästä verisuonia.

Viimeisinpänä mies on alkanut pakata kuiva-ainekaapin sisältöä. Meillä ei enää syödä edes makaroonia tai kaurapuuroa. En voi tehdä edes kiisseliä, sillä perunajauhot on pakattu. Kaapissa on: mausteet, kahvi ja purkkapussi.

Avaimia tai lopullista hermoromahdusta odotellessa...

Reissun päällä

Tästä on nyt parisen viikkoa kun meille vihdoinkin hankittiin auto. Valitettavasti siitä ei päässyt heti nauttimaan, sillä katsastussetä päätti hylätä sen ensimmäiset kaksi kertaa. Minua vitutti huomattavasti enemmän kuin miestä, siellä katsastusyrityksiin rahat lähtivät minun tililtä ja toinen katsastusyritys oli periaatteella ´kokeillaan kepillä jäätä.´
Mies on onneksi ajoneuvoasentaja ja homma on hallussa edelleen, joten hän teki jarruremontin ja mitäpälieneekään, itse. Auto sai liikennekelpoisuuden kuluvalla viikolla ja sen kunniaksi lähdettiin pienelle reissulle ensimmäistä kertaa koko perheen voimin.

Torstaina aamupäivällä mies ehdotti, että lähdetäänkö sukuloimaan P-Karjalaan, kun on niin tylsää. Mikäpäs siinä, lähdetään vain. Vietimme ensimmäisen yön minun äitini ja sisarusten luona. Pikkuherra nukkui kuin unelma, jopa 8 tuntia putkeen!! (tätä on tapahtunut kotona max. 3 kertaa)
Minusta oli ihana katsoa, miten innoissaan äitini ja siskoni hoitivat poikaa ja touhusivat tämän kanssa. Harmi, ettemme voineet tällä kertaa olla pidempään.

Perjantaiaamuna suuntasimme maaseudun rauhaan. Kävimme minun mummoni luona, joka näki pojan nyt toisen kerran. Sieltä jatkoimme enoni ja tämän vaimon luo. Heidän luonaan kävin viimeksi noin 10 vuotta sitten! Autottomana ei ole kovin helppoa liikkua maasedulle..
80km eteenpäin sijaitsi veljeni ja tämän perheen koti. Olen nähnyt heitä viimeksi kesällä 2012, ennenkun muutin Savoon. Veljelläni on kaksi alle 5vuotiasta lasta, jotka siis tietenkin ovat meidän pojan serkkuja <3 Molemmat lapset olivat kasvaneet aivan valtavasti! Pian 2v. tyttö oli hyvin kiinnostunut vauvasta, mutta eilen 4 vuotta täyttänyttä isoveljeä kiinnosti enemmän tädin tuomat herkut :)

Piipahdimme vielä toisen mummoni luona, ennenkun menimme yöpaikkaamme. Vietimme toisen yömme mieheni äidin luona. Anopin seurana asuu mieheni 3 nuorinta sisarusta, kaksi kissaa, sekä koira. Olen tavannut anopin muutaman kerran ennen tätä, mutta nyt kävin ensimmäisen kerran hänen kotonaan. Talo oli samantyylinen kuin omalla äidillänikin, vanha rintamamiestalo. Pidän niiden tunnelmasta hyvin paljon, anoppilassakin oli ihanaa juoda aamulla pannukahvit ennen kotiin lähtöä.

Kirjoitukseni jää nyt hieman vajaaksi, sillä sitterissä huutaa pieni palohälytin!