Muuttohelvetti

Keskiviikko aamu klo 8.25 ja kirjoitan tätä postausta lattialla. Olen itseasiassa kuluneen viikon aikana tehnyt lattialla muutakin kun vain istunut. Olen tehnyt kaiken: istunut, syönyt, vaihtanut pojalle vaipat, nukkunut.. Syy tähän löytyy parin viikon takaa.

Olemme jo pidemmän aikaa puhuneet muutosta, mutta muutama viikko sitten sain tarpeekseni ja päätin, että se muutto tapahtuu aivan helvetin pian! Minä en enää katsele tämän kylän silikonihuoria enkä sitä, kuinka ne huohottavat mieheni korvaan milloin mitäkin.Saimme sovittua kaksi asuntonäyttöä nopealla aikataululla Päijät-Hämeeseen, joten kamat kasaan ja menoksi.

Ensimmäinen asunto oli niin upea kt-kolmio, että päätimme olla katsomatta toista vaihtoehtoa. Menimme käymään mieheni enon luona Keravalla ja siellä ollessa A soitti asuntoa esitelleelle miehelle, joka kertoi löytäneensä asuntoon toisen vuokralaisen. Paskapuhetta, homma tyssäsi meidän vituillaan oleviin luottotietoihin, mutta olihan se kohteliasta valehdella.
Lähdimme ajelemaan kotia kohti mutta matkalla mies yllätti ja päätti, että menemme sittenkin katsomaan toista asuntoa vielä samana iltana. Kello oli kahdeksan ja yhdeksän välillä kun saavuimme asunnolle. "Näyttö" on sinällään jännä sana kuvaamaan sitä tilannetta, koska asunnossa ei ollut sähköä ja talonmiehen piti esitellä sitä puhelimen valossa. Koska meillä oli vaihtoehdot aivan helvetin vähissä, otimme asunnon. Ja siitäpä alkaakin se helvetillinen osuus..

Saman viikon loppupuolella aloimme viedä asuntoon tavaroitamme, vaikka asunnon avaimet lepäilivät vuokraisännän taskussa. Isännän, jota emme olleet edes nähneet. Ensimmäisen muuttokuorman jälkeen ajattelin, että mikäs siinä, joutaahan täältä viedäkin tavaraa, jäähän tänne ne oleelliset. Muttamutta.. ensimmäisen muuttokuorman jälkeen tuli vielä toinen, kolmas ja neljäs, neljän päivän sisään. Toisessa kuormassa lähti sänky, kolmannessa sohva ja neljännessä toinen sohva ja patjat. Eikä edelleenkään tietoa vuokrasopimuksesta, saati avaimista.

Olemme viikon verran asuneet toisessa makuuhuoneessa ja kalustus on seuraava: tv, tietokone, sitteri, pinnasängyn patja, kaksi peittoa ja kaksi tyynyä. Vaatekertoja meille aikuisille on yksi, pojalle sentään kassillinen. Minulla on vitutus huipussaan. Voitte, tai ette edes voi, kuvitella kuinka uskomattoman vittumaista on nukkua, kun selkään koskee, lonkkiin koskee ja joka perkeleen paikkaan koskee. Jos ei yöllä, niin viimeistään silloin kun yrität nousta ylös! Lattialta ei ponkaista ylös aropupun lailla, kun poika kirkuu evästä nykyisin pari kolme kertaa yössä, tai kun tulee kriisi tippuneesta tutista. Samaan aikaan mies kuorsaa vieressä ja herättyään naureskelee, että kyllä meillä on hyvä elämä! Minulla puolestaan katkeilee päästä verisuonia.

Viimeisinpänä mies on alkanut pakata kuiva-ainekaapin sisältöä. Meillä ei enää syödä edes makaroonia tai kaurapuuroa. En voi tehdä edes kiisseliä, sillä perunajauhot on pakattu. Kaapissa on: mausteet, kahvi ja purkkapussi.

Avaimia tai lopullista hermoromahdusta odotellessa...

Unihöpinät ja bloggaajan yksityisyys.

Olen koko ikäni rakastanut nukkumista. Se on syömisen lisäksi kenties parasta, mitä voi tehdä housut jalassa. Vihaan aikaisia herätyksiä ja olen aina aikeissa tehdä murhan, jos joku herättää minut kesken unien.

Niin, tai olin ennen raskautta. Aikaisemmin hiippailin nukkumaan puolen yön tienoilla ja nukuin aamulla kymmeneen, tai kauemmin jos kissat eivät häiriköineet tai ei ollut mitään velvollisuuksia. Sitten tulin raskaaksi.
Ei siinä mitään, että minua väsyttää lähes 24/7 ja menen nukkumaan viimeistään kymmenen uutisten jälkeen (joskus jopa yhdeksältä). Mutta kun herään aamulla kahdeksan aikaan ja todellakin ilman herätyskelloa!
(Miehellähän on taas toisenlainen rytmi, kukutaan jossain fuckbookissa hyvästikin yli puolen yön ja heräillään puolenpäivän jälkeen, kun minä olen käynyt 10 kertaa potkimassa perseelle.)

Toisaalta on kivaa kun on valoisaa ja makkari täyttyy luonnonvalolla. Toisaalta taas minut herättää nälkä tai pakottava tarve päästä vessaan. Ei niin kivaa. Vielä jos oppisin heräilemään keskellä yötä ja olemaan vittuuntumatta, olisi paketti koossa vauvaa varten :D

Asiasta toiseen.. pohdin illalla sängyssä maatessani blogeja, omaani ja muiden sekä tietenkin niiden kirjoittajia. Olen huomannut, että osa paljastaa itsestään nimeä ja kuvaa myöten kaiken, osa taas jättää jotain yksityisyyden verhon taa(keksinkö uuden sanan?).

Itselle nimettömyys ja kuvattomuus oli tietoinen valinta. Tämä siitä syystä, että koen että voin kirjoittaa paljon vapaammin kun ihmiset ei tiedä kuka näitä juttuja kirjoittaa. En mielelläni harrasta itsesensuuria, mutta en myöskään halua että alaikäinen pikkusiskoni tms. lukee esim. seksielämästäni. You know what I mean..
Varmasti jos joku läheinen blogiini eksyy, saattaa kirjoittajan tietää. Vaikka jo kissojen määrästä :DD