Back in business

No niin, nyt loppuu tämä hiljaiselo! Tietokone levisi tammi-helmikuussa johtuen siitä, että mies heitti sen ensin lattialle ja minä sen jälkeen parvekkeelta alas. Meillä on nähkääs niin romanttista. <3
Puhelimen kanssa en ole jaksanut pelautua, kun se on niin vittumaista. Saimme uuden tietokoneen viime kuussa ja nyt on taas energiaa ja aikaa paneutua tähän bloggailuun.

Pieni tiivistelmä siitä, mitä tämän päälle puolen vuoden aikana on tapahtunut:
Muutimme etelämmäksi ja suuremmalle(paljon suuremmalle) paikkakunnalle. Meillä on vihdoinkin saunallinen rt-asunto ja kaikki tärkeimmät palvelut on puolen kilometrin säteellä(päiväkoti, kauppa, tk, kirjasto, ala-aste). Oma piha on myös luksusta kerrostalohelvetissä vietettyjen vuosien jälkeen.
Liityin muuton jälkeen erään kuntosalin jäseneksi ja kävin siellä alkuun bussilla ja sen jälkeen polkupyörällä(yht.10km). Se homma on nyt tauolla, koska poika on vielä liian pieni lapsiparkkiin, eikä ole ketään toista hoitajaa.
Minä pääsin opiskelemaan, se lysti jatkuu parin viikon päästä. Samalla mun isopieni poikani aloittaa päiväkodin. Sitä olen jaksant stressata monena päivänä näin ennakkoon, että mitenkä mun pikkuruinen pärjää siellä vieraiden ihmisten keskellä!
Viime viikon loppupuolella mies lähti vankilaan vuodeksi, joten tässä on taas totuttelu erilaiseen arkeen. "Onneksi" olen jo kokeillut pienen pätkän tätä linnaleskeyden ja äitiyden yhdistelmää, niin tämä isompi reissu ei tule niin suurena shokkina. Ei kai tässä ole kuin kaksi haastetta, raha ja se, että olet aivan yksin vastuussa lapsestasi kellon ympäri. Yksin pääset ehkä vessaan, jos ipana nukkuu tai vedät oven nenän edestä kiinni.

Muuttohelvetti

Keskiviikko aamu klo 8.25 ja kirjoitan tätä postausta lattialla. Olen itseasiassa kuluneen viikon aikana tehnyt lattialla muutakin kun vain istunut. Olen tehnyt kaiken: istunut, syönyt, vaihtanut pojalle vaipat, nukkunut.. Syy tähän löytyy parin viikon takaa.

Olemme jo pidemmän aikaa puhuneet muutosta, mutta muutama viikko sitten sain tarpeekseni ja päätin, että se muutto tapahtuu aivan helvetin pian! Minä en enää katsele tämän kylän silikonihuoria enkä sitä, kuinka ne huohottavat mieheni korvaan milloin mitäkin.Saimme sovittua kaksi asuntonäyttöä nopealla aikataululla Päijät-Hämeeseen, joten kamat kasaan ja menoksi.

Ensimmäinen asunto oli niin upea kt-kolmio, että päätimme olla katsomatta toista vaihtoehtoa. Menimme käymään mieheni enon luona Keravalla ja siellä ollessa A soitti asuntoa esitelleelle miehelle, joka kertoi löytäneensä asuntoon toisen vuokralaisen. Paskapuhetta, homma tyssäsi meidän vituillaan oleviin luottotietoihin, mutta olihan se kohteliasta valehdella.
Lähdimme ajelemaan kotia kohti mutta matkalla mies yllätti ja päätti, että menemme sittenkin katsomaan toista asuntoa vielä samana iltana. Kello oli kahdeksan ja yhdeksän välillä kun saavuimme asunnolle. "Näyttö" on sinällään jännä sana kuvaamaan sitä tilannetta, koska asunnossa ei ollut sähköä ja talonmiehen piti esitellä sitä puhelimen valossa. Koska meillä oli vaihtoehdot aivan helvetin vähissä, otimme asunnon. Ja siitäpä alkaakin se helvetillinen osuus..

Saman viikon loppupuolella aloimme viedä asuntoon tavaroitamme, vaikka asunnon avaimet lepäilivät vuokraisännän taskussa. Isännän, jota emme olleet edes nähneet. Ensimmäisen muuttokuorman jälkeen ajattelin, että mikäs siinä, joutaahan täältä viedäkin tavaraa, jäähän tänne ne oleelliset. Muttamutta.. ensimmäisen muuttokuorman jälkeen tuli vielä toinen, kolmas ja neljäs, neljän päivän sisään. Toisessa kuormassa lähti sänky, kolmannessa sohva ja neljännessä toinen sohva ja patjat. Eikä edelleenkään tietoa vuokrasopimuksesta, saati avaimista.

Olemme viikon verran asuneet toisessa makuuhuoneessa ja kalustus on seuraava: tv, tietokone, sitteri, pinnasängyn patja, kaksi peittoa ja kaksi tyynyä. Vaatekertoja meille aikuisille on yksi, pojalle sentään kassillinen. Minulla on vitutus huipussaan. Voitte, tai ette edes voi, kuvitella kuinka uskomattoman vittumaista on nukkua, kun selkään koskee, lonkkiin koskee ja joka perkeleen paikkaan koskee. Jos ei yöllä, niin viimeistään silloin kun yrität nousta ylös! Lattialta ei ponkaista ylös aropupun lailla, kun poika kirkuu evästä nykyisin pari kolme kertaa yössä, tai kun tulee kriisi tippuneesta tutista. Samaan aikaan mies kuorsaa vieressä ja herättyään naureskelee, että kyllä meillä on hyvä elämä! Minulla puolestaan katkeilee päästä verisuonia.

Viimeisinpänä mies on alkanut pakata kuiva-ainekaapin sisältöä. Meillä ei enää syödä edes makaroonia tai kaurapuuroa. En voi tehdä edes kiisseliä, sillä perunajauhot on pakattu. Kaapissa on: mausteet, kahvi ja purkkapussi.

Avaimia tai lopullista hermoromahdusta odotellessa...