Viime viikon torstaina päättyi kuuden viikon yksinäisyys, kun mies pääsi pois vankilasta. Sain häneltä aamulla seitsemän aikaan iloisen puhelun: ne päästi mut pois vankilasta! Viimeiseen asti jännitettiin, että tuleeko lisää sakkoja tms. mutta koska mieheni oli vartijoita kohtaan suht mulkku, eivät he takuulla halunneet pitkittää hänen siellä olo aikaansa. :D Luulen jopa, että korkkasivat pullon kuohuvaa kun pääsivät hänestä eroon.
Noniin, kotiin tultiin sitten kaljakaupan kautta mutta ei vielä mitenkään humalassa. Olin koko kuusi viikkoa odottanut seksiä ja sainkin sitä kun mies ehti olla kotona alle kaksi tuntia. Loppuhuipennus kyllä jäi saavuttamatta. Syytän siitä hieman sitä, että odotukset olivat tosi korkealla noin pitkän ajan jälkeen.
Torstai päivä meni miehen höyrytessä ja soitellessa ympäriinsä. Tosin hän sammui jossain kolmen aikoihin, heräsi salkkareille ja syömään ja meni takaisin nukkumaan. Osa kaljoistakin jäi odottamaan seuraavaa päivää. Valitettavasti..
Perjantai käynnistyi kaljanjuonnilla ja sitä paskaa haettiin kaupasta lisää, vaikka teinkin selväksi, miten huono rahatilanne meillä on tähän aikaan kuusta. Ei paljoa haitannut. Olin onnellinen kun mies oli taas kotona, mutta samalla pettynyt että sama meininki jatkui kuin ennen linnaan lähtöäkin.
Alkuillasta yhteinen kaverimme tuli käymään ja mieheni sai päähänsä, että NYT lähdetään Kuopioon. Hänen on PAKKO saada tatuointi tänä iltana. Selvennyksenä sen verran, että Kuopiossa asuu ystäväni joka on tehnyt minulle 3 aivan loistavaa kuvaa <3
Kello oli jo tai vasta kuuden pintaan, joten soittoa Kuopioon, että mikä meininki? Olimme kuulemma tervetulleita, joten eikun menoksi.
Paitsi, että... pojat lähtivät ensin hoitamaan "asioita" ja minä en ollut tervetullut mukaan. Voi sitä vitutuksen määrää.. Heidän lähdettyä heittelin tyhjät kaljatölkit pitkin seiniä ja jäin yli tunniksi odottamaan kaksikkoa.
Automatka Kuopioon oli vittumainen. Olin uskomattoman kiukkuinen siitä, että minut oli jätetty yksin, siitä, että mies oli niin humalassa ja vielä polttanut pilveä. Kaiken kruunasi se, että ne aasit tupakoivat autossa, vaikka tein aivan saatanan selväksi sen, etten halua savustaa itseäni enkä vauvaa! Se ei mennyt perille vielä paluumatkaankaan mennessä. Ei edes(=varsinkaan) omalle miehelleni, vaikka olen nalkuttanut asiasta myös kotona.
Olin kiukkuinen ja minua itketti, mutta en missään nimessä aikonut antaa periksi kyynelille.
Perille päästyä oloni ei varsinaisesti helpottanut. Tosin oli ihanaa nähdä ystävää pitkästä aikaa ja päästä puhumaan mieltä painavista asioista. Mies sen sijaan aiheutti lisää vitutusta ja myötähäpeää jankuttamalla samoja asioita kymmeneen kertaan. Niin raivostuttavaa!!
Olimme kotona puolen yön aikaan ja marssin kiukkuisena suoraan sänkyyn, josko aamulla olisi parempi olo. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä mies liimautui minuun kiinni ja teki hyvin selväksi, mitä seuraavaksi olisi ohjelmassa. Kaikesta kiukusta huolimatta, en taistellut vastaan. Ihmettelin lähinnä sitä, miten hän niin humalassa kykeni yhtään mihinkään!
Tasan kerran aikaisemmin olemme harrastaneet seksiä yhtä kauan kuin silloin. Ja silloinkin mies oli nauttinut muutakin kuin alkoholia. Liekö siinä selitys, miksi pikkukaveri jaksoi olla toimintakunnossa? Mies ei kyllä lauennut kertaakaan, mutta minä kolmesti! Loppuajasta paikkoja alkoi kyllä jo särkeä aika ikävästi :(
Meillä on yleensä jäänyt suutelu ja muu koskettelu vähäiseksi, suorastaan olemattomaksi, seksin yhteydessä, joten olin erittäin onnellinen että perjantaina niin ei ollut. Kesken seksin sain kuulla seuraavat kohteliaisuudet: sua on niin kiva panna ja rakastan sua ja haluan panna sua koko loppuikäni.
Teistä voi tuntua miltä tahansa, mutta minusta ne olivat kauneimmat sanat jotka olin ikinä kuullut. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti