Tästä on nyt viikko ja yksi päivä, kun palasin tyhjään kotiin. Puhuttiin miehen kanssa aikasemmin, että linnareissut on vähän niinkun lomaa toinen toisestamme. On muuten ollu paskin loma ikinä! Ahdistaa koko ajan ja ikävä on aivan valtavan suuri <3 Kotona on ihan älyttömän tylsää ja tuntuu ettei mikään huvita, tai en vaan saa mitään tehtyä, vaikka tekemistä olisi. Kuitenkin olen saanut pidettyä jopa kaksi siivouspäivää.
Mies on soitellut onneksi aina kun siihen on ollut tilaisuus. Hänet oli tänään siirretty Naarajärvelle avotaloon, jossa on vapaampi meininki. Tänäänkin olen saanut kaksi puhelua. Meillä oli tapaaminen sovittu Kuopion vankilaan lauantaille, mutta tilanteiden muuttuessa saatiin tapaaminen Naarajärvelle sunnuntaille. Meillä on noin puolitoista tuntia aikaa toisillemme. En tiedä paikan järjestelyistä, eli onko se pleksitapaaminen tms. mutta ilmeisesti valvottu kuitenkin.
Mutkia on kuitenkin matkassa.. Olen autoton ihminen ja matkaa vankilalle juna-asemalta on n.10km. Olin suunnitellut meneväni matkan taksilla, mutta mies sanoi että tulee liian kalliiksi. Tottahan se on, mutta haluan vaan nähdä mieheni. Huomenissa selviää, että saanko kaverilta kyydin sinne. Jos en, niin täytyy viettää vielä 3viikkoa yksin ja pelkkien puhelujen voimalla :(
Pakkasin tänään miehelleni hänet pyytämänsä tavarat(vaatteita, oma kahvimuki ja tupakkavehkeet) ja kirjotin ällön siirappisen kirjeen. Mietin pitkään kirjoittamista, tuntui tyhmältä kirjottaa kun on menossa käymään siellä. Ajattelin kuitenkin, etten saa tapaamisessa sanottua kaikkea mitä haluaisin, varsinkin kun jo kirjoittaessa tuli itku. Niinpä vuodatin rakkaudentunnustuksia, ikävääni ja toiveita naimisiinmenosta(josta on jo keskusteltu/riidelty) ja kaikkea mahdollista.
Uskomatonta, että jo viikon erossa olon jälkeen tajuaa, miten tärkeä toinen oikeasti on ja kuinka paljon rakastaa! Ei enää lomaa, vaan yhdessä oloa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti