Tässä on sujuvasti vierähtänyt yli kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Ei vaan aivot toimi näin helteillä, vaikka aikaa kyllä olis enemmän kuin tarpeeksi! Sairausloma muuttui äitiyslomaksi kesäkuun loppupuolella, mutta eipä tuo mitenkään vaikuttanut mihinkään, loma kuin loma.
Viime viikon keskiviikkona oli odotettu ja pelättykin synnytystapa-arvio ja samalla viimeinen KYS-käynti ennen synnytystä. Oltiin sovittu, että mies lähtee sinne mukaan, lähinnä henkiseksi tueksi, kun mua ahdisti etten tiennyt tarkalleen mitä odottaa. Meidän yllärinä tehty Tallinnan reissu veti budjetin kuitenkin miinuksen puolelle ja mun piti mennä sinne yksin.
Ensinnäkin, olin taivaissa siitä, että bussissa oli ilmastointi! (Hyvä tuuri ei kuitenkaan yltänyt enää kotimatkalle..) Polilla oli eri lääkäri kuin viimeksi, mikä ei valitettavasti parantanut tilannetta. En tiedä mistä se johtuu, mutta molemmat näistä nuorehkoista naislääkäreistä oli hyvin tympeitä. En siis tullut toimeen tämänkään koppelon kanssa.
Jälleen kerran käytiin läpi ne syyt miksi olen pelkopolille tullut ja lääkäri selitti tutut jutut kivunlievityksestä ja synnytyksen kulusta ja plaa plaa. Seuraavaksi oli ohjelmassa ultraääni. Vauva oli raivotarjonnassa ja erehdyin kysymään, että mahtuuko se vielä kääntymään. (Kysyin lähinnä siksi, että osaisin paikallistaa vauvan liikkeitä, onko ne potkuja vai myllertääkö muuten vain.) Vastaus oli tyly, mahtuu mutta eipä sillä ole merkitystä. Tämä selvä... Painoarvio oli 2534g mikä on kuulemma ala- ja keskikäyrien välissä. Olisin halunnut kysyä, että kasvaako vauva vielä paljon, mutta enpä uskaltanut..
Sitten sisätutkimukseen.. Minulle on tehty sisätutkimus kolmesti tuo kerta mukaanlukien ja tämä viimeisin oli ehdottomasti epämukavin. Vittumaisin itseasiassa. Tuntui, että lääkäri oli kyynärpäitään myöteen sisälläni ja väkisin tunki ja tunki syvemmälle! Mieleni teki potkaista ja lujaa! Liitoskivut olivat siihen asti olleet kamalat, mutta tuon jälkeen triplasti kamalammat. En meinannut päästä kävellen pois sairaalasta!
Sektiopäivän päättäminen oli lystiä sekin. Siihen kun ei itsellä ei sanavaltaa ei sitten lainkaan. Kyseisiä toimenpiteitä tehdään kahtena päivänä viikossa ja lääkäri ilmoitti, että päivät ovat 19 ja 23.7. Laskettuaika on siis 24.7 ja voitte kuvitella miten kovasti teki mieli älähtää tuon 23pv kohdalla! Sanoin, että 19pv ja vastaus tiuskaistiin: ei siihen itse voi vaikuttaa! Eipä tietenkään..
"Kohteliaasti" lääkäri sitten tiedusteli, että miksi aiempi päivämäärä. Luettelin kaiken paniikkihäiriöstä ja liitoskivuista lähtien aina siihen ahdistukseen, että entä jos vauva lähteekin syntymään omia aikojaan, enkä esim. ehdikään sairaalaan.
Jännäähän tässä on se, että neuvolassa ja joka paikassa on painotettu sitä, että kun äiti voi hyvin niin vauva voi hyvin. No, ei tämän lääkärin mielestä. Minulla ja minun tunteilla, mielipiteillä ym. ei ollut minkään valtakunnan merkitystä.
ONNEKSI sairaalassa oli vapaa leikkausaika 19.7 niin ei tarvitse viettää loppuraskautta tuhottoman suuren vitutuksen kanssa! Toivon vaan, että kumpikaan tapaamistani naislääkäreistä ei minua leikkaa tai tule edes lähelle leikkaussalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti