Uudet tuulet

Nyt on kulunut vajaa 2kk kun mies lähti linnaan ja jätti mut pärjäämään yksin tuon pienen Perkeleen kanssa. Voin kertoa, ettei ole ollut mikään kovin helppo rasti tämä. Alussa varsinkin oli pojalla raivokkaita itkukohtauksia, enkä tiennyt/tiedä mistä johtuivat. Neuvolassa epäilivät, että on väsynyt muttei osaa käydä nukkumaan. Se kuulosti varsin osuvalta selitykseltä.

Kauppareissut mua ärsyttää edelleen. Kun sieltä ei saa ostettua kaikkea tarpeellista kerralla, koska en saa kannettua kun yhden kauppakassin kerrallaan, koska toisella kädellä täytyy kannatella n.8kg ipanaa. Alkaa reisi- ja pohjelihakset olla kohta terästä, kun pari kertaa päivässä kulkee raput kolmanteen kerrokseen pienten kantamusten kera!

Joulukuun alussa saatiin perhetyöntekijä. En vaan jaksanut olla vuorokauden ympäri yksin pojan kanssa. Pieni mutta samalla niin suuri apu, että joku vie pojun vaunuilemaan kerran viikossa puoleksitoista tai kahdeksi tunniksi. Vielä en kuitenkaan ole päässyt rentoutumaan, vaan olen sillä välillä siivonnut ja pessyt pyykkiä.

Vaikka on ollut rankkaa, niin kyllä mä nautin tuon lapsen seurasta aivan suunnattomasti! On niin hellyyttävää kun pikkunen hymyilee tai naureskelee. Ja aamutkin lähtee paremmin käyntiin kun herää siihen, että poju höpöttelee omiaan :)

Joulun jälkeen saadaan paras lahja: meillä on perhetapaaminen Helsingin vankilassa. Koska kummallakin on sinne pidempi matka, niin saatiin tapaaminen pidennettynä. Tiedossa siis 6 tuntia ihan vaan kolmestaan <3 Ahdistaa aika paljon, koska olen varma, ettei poika muista enää isäänsä. 5kk tenavilla ei vielä taida kovin pitkä muisti olla.. :(

Toivon myös, että ipana suostuisi nukkumaan pt:n aikana hyvät unet, sillä isi ja äiti haluaa pitää toisiaan hyvänä ;)

´Mamma rantakuntoon´projekti voi kohtuullisen hyvin. Painoa on lähtenyt 5kg. Itsehän sitä ei huomaa, että mistä kohti semmonen määrä muka on lähtenyt, mutta katsotaan huomaako mies. Ostin pt:ta varten uudet alusvaatteetkin. Täytyy panostaa ;)

Mamma rantakuntoon

Tässä vuosien (vuosikymmenen) kuluessa on päässyt kertymään ylimääräisiä kiloja ympäri kehoani aivan liikaa. Sille ei ole mitään yksittäistä syytä, vaan se johtuu  lapsuudenkodissa opituista ruokatottumuksista, laiskuudesta(=liikunnan puute) sekä geeneistä. En ole käynyt kilpirauhaskokeissa vaikka sinne raskausaikana patistettiinkin, mutta voisihan sekin olla yksi syy, jos tässä niitä lisää tarvitsisi haalia.

Pahimmillani painoin 107kg. Siitä on arviolta 3-4 vuotta. Tullessani raskaaksi viime vuoden lokakuussa, painoin n. 86kg. Painonpudotuksen kannalta raskaudessa oli paljon mietittävää. Kuinka paljon kiloja tulisi lisää ja kuinka saisin ne pois?

Alkuraskaudesta paino jopa laski, vaikka en kärsinytkään pahoinvoinnista. Söin myös normaalisti tai toisinaan normaalia enemmän tai useammin. Muistan oikein hyvin sen, kun oli "kokoajan nälkä." Välillä meni paljon herkkuja, mutta yksi raskaushimoni oli hedelmät sekä kanasalaatti.
Asetin itselleni tavoitteen, että paino pysyy kaksinumeroisena. Kyllä se pysyi, mutta vain juuri ja juuri.

Synnytyksen(=sektio) jälkeen painonpudotus ei todellakaan ollut ensimmäisenä mielessä. Oli siinä ja siinä, että pääsin liikkumaan välillä sänky-sohva-wc, ja silti sattui niin perkeleesti. En myöskään muista, että olisin erityisemmin kiinnittänyt huomiota ruokavalioon. Alussa nautin pääasiassa nestemäistä ruokaa(kuten jo sairaalassa) koska epiduraalipumpun fentanyyli oli pannut elimistöni sekaisin.
Keskityin vauvan hoitoon ja imetykseen ja ilmeisesti se riitti. Raskauskilot lähtivät noin kuukaudessa. Nyt kun synnytyksestä on vajaa 4kk, painan noin 90kg.

Minulla on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, että otan painonpudotuksen työnalle, kunhan mies lähtee istumaan pitkää tuomiota, Sen piti tapahtua tammikuussa, mutta se tapahtuikin jo nyt. Miksikö vasta sitten kun mies lähtee linnaan? Siksi, että minun on helpompi ylläpitää tiukempaa ruokavaliota. Mies on älytön herkkuperse(monella tapaa ;) ja on jatkuvasti ostamassa makkaraperunoita ja juustonaksuja. Siltikin vatsa(ja se perse) on ah, niin timmi.

Nyt on mies kiven sisässä ja ilmeisesti ei aivan heti pääse pois, emmekä pääse edes tapaamaan tämän vuoden puolella. Niinpä nyt on oikea hetki aloittaa tämä projekti. Minulla on kaikki käytännön tiedot hallussa, kuinka tämä homma toimii. Ongelma on aina ollut huono itsekuri. Sopii toivoa, että se nyt olisi parempi.

Metodejahan on lukemattomia. Omakseni otin 5:2 dieetin, jossa ideana on pitää 2 paastopäivää viikossa, joina nautitaan vain 500kcal, muina päivinä syödään normaalisti. Normaalisti, ei tässä tapauksessa todellakaan tarkoita niitä hiivatin makkaraperunoita sun muita mihin on totuttu. Pääpainona on proteiini- ja kuitupitoinen  terveellinen ruoka.

Tänään oli siis ensimmäinen paastopäivä ja päivän aikana on nautittu:
- 3 kuppia kahvia kevytmaidolla
- mustikkarahka
- maustamatonta kanaa ja tomaattia
- 4 näkkileipää
Lisäksi tietenkin vettä

Ja kyllä, mulla on nälkä!

Miksi sitten pudottaa painoaan? Haluan olla paremmannäköinen itseni ja perheeni takia. Haluan olla haluttavampi mieheni silmissä. Haluan pysyä terveenä, käyttää kauniita vaatteita ja näyttää niissä hyvältä, ja ilmanmuuta näyttää hyvältä myös alasti. Haluan jaksaa leikkiä ja riehua pienen poikani kanssa ja haluan opettaa hänelle terveen suhteen ruokaan.

Mikään luuviulu en halua olla. Sellaisten ihannointi on kyllä äärimmäisen helppoa, koska media tuputtaa sitä naiskuvaa meille kokoajan ja joka paikassa. Haluan, että minulla on jäljellä tissit myös painonpudotuksen jälkeenkin. Mihinkään tiettyyn painoon en pyri, vaan hiljennän tahtia kun peilikuva miellyttää ja haluan taas olla omassa kehossani. On kuitenkin selvää, että vähintään 20kg pitää heittää helvettiin.

Pysykää kuulolla

Viikkoni yh-äitinä

Tänään tulee kuluneeksi 3,5 kuukautta hurmaavan poikamme syntymästä. Tänään tulee myöskin kuluneeksi viikko siitä, kun tuon hurmaavan pienen pojan isä hölmöili itsensä putkan kautta linnaan. Tämä viikko on ollut ensimmäinen, kun olen ollut täysin yksin pojan kanssa ja näin ollen tietenkin yksin vastuussa aivan kaikesta.
On muuten ollut aika perseestä.

Ruokailut, vaipanvaihdot ja yöherätykset nyt sujuu kuten ennenkin, minähän ne hyvin pitkälti olen aina hoitanut. Nyt on vaan tilanne se, että kun sattuisi tarvitsemaan pienintäkin apua, vaikka viihdyttämään kiukkuista poikaa, että pääset itse rauhassa vessaan, niin eihän se onnistu. Tai haluat kipaista kaupasta yhden maitopurkin että saat maitoa aamukahviin, niin sepä vaatiikin sen, että ensin puet itsesi, sen jälkeen vauvan ja sitten "kipaiset" sinne markettiin.

Olisin tarvinnut miehistä apua jo ensimmäisinä aamuina, kun sulake paloi ja kahvinkeitin hajosi. Sulakeasia on jo järjestyksessä, osasin hankkia uusia kaupasta, mutta kahvinkeitin on edelleen paskana ja meillä juodaan nyt pannukahvia. Ei sekään pahaa ole, valmistus vaan kestää kauemmin.

Aamukahvin rauhassa juominen on jotain, mistä muistelen vain etäisesti kuulleeni. Eipä tyrkätä poikaa isille siksi aikaa, että äiti saa rauhassa keittää kahvit ja vieläpä juodakin ne, ei. Aamut menee niin, että viimeistään klo 7.30 nuori herra kyllästyy nukkumiseen/makoiluun. Sitterissäkin on ihan tyhmää, mutta äidin syli kelpaa mainiosti. Siispä äiti keittää kahvit kun ipana roikkuu sylissä. Juomisoperaation ajan tenava ehkä viihtyy viltillä tai sitterissä, jos äiti heiluttelee leluja nenän edessä tai nostelee 36 kertaa maitopulloa, jota on niin hauska tiputella.

Sunnuntaina olisi ollut taas miehelle käyttöä, kun kauppareissun loppumetreillä pojan vaunuista lensi joku hyvin pieni osanen hemmettiin. Kai se tuossa pihatiellä vieläkin olisi, jos kehtaisin mennä sinne konttailemaan. Ai, mutta enhän minä voi, pitäisi raahata tenava mukana.

Roskien vienti täytyy ajoittaa siihen kun poika nukkuu, tai kun ollaan menossa kauppaan tms. Myöskin pyykinpesusta on tehty haasteellista, sillä käytämme talon yhteistä konetta. Ja että elämä olisi hauskempaa, me asumme hissittömän talon kolmannessa kerroksessa.

Kissoja ei voi pitää parvekkeella, sillä mies ei ehtinyt asentaa verkkoja ja nuo karvapallot hyppäävät taatusti. Viimeistään kun parvekkeen kaiteelle ilmaantuu joku tintti vittuilemaan. Myöskin ihanat lyhtyni ovat vielä muovipussissa, sillä parvekkeen katossa ei ole koukkuja.

Pojan kylvetyskään ei ole ihan sellaista kun kuvittelin. Se on meillä ollut isin homma, minä olen vain kylvyn päätteeksi ojentanut pyyhkeen ja pukenut pojan. Mutta kuka ojensi minulle pyyhkeen? Niinpä niin.

Kaikesta huolimatta vedän pisteet kotiin tästä viikosta, sillä poika on kylläinen, vaippa on pääsääntöinen kuiva, yllä on kuivat ja puhtaat vaatteet ja olemme kumpikin hengissä.

Blogihaaste: eniten vituttaa kaikki

Tässä taannoin Mallamoija esitti enemmän tai vähemmän tosissaan haasteen listata yhdeltä päivältä kaikki vitutuksen aiheet. Tänään on se päivä, jolloin otan mielelläni haasteen vastaan.

1. Kahvinkeitin hajosi. Se lähti aamulla päälle, meni puolisen minuuttia, kuului pamaus ja sen jälkeen olikin selvää että tässä mökissä juodaan pannukahvia.

2. Mies lähti pe-la yönä vitutuksissaan veljensä luo 360km päähän eikä ole sen jälkeen soitellut.

3. Mies ei ole soitellut, koska on putkassa.

4. Ystävällinen poliisitäti soitti minulle, koska mies ei itse saa. Kultarakasmussukka viettää seuraavat 39 päivää linnassa, koska oli haku päällä kun  jäi poliisin haaviin.

5. Pienempi rakkaus nukkui viime yön normaalia levottomammin, heräili jatkuvaan ja tiputteli tuttiaan vieläkin useammin.

6. Poika on kitissyt koko päivän. Ei kelpaa maito, ei kelpaa sitteri, ei kelpaa uni.

7. Pojan perse helottaa punaisena kun keitetty rapu. Syynä lienee kiinteiden aloitus, jonka takia olemme jättäneet parina päivänä soseet väliin.

8. Kissat pitävät yöllä konserttia makuuhuoneessa/makuuhuoneen ulkopuolella, koska heillä on TAAS nälkä. Niinpä joudun joko ruokkimaan perkeleitä pitkin yötä tai kuuntelemaan huutoa.

9. Olen aivan saatanat väsynyt, koska kissat ja poika pitivät minut hereillä koko yön.

10. Vuokrarahat on miehen tilillä ja pankkitunnukset hänellä mukana.

11. Pojan turvakaukalo on autossa, ja minulla ei ole aavistustakaan missä meidän auto on, tai millon se taas seisoo omassa pihassa!

12. Isänpäivä menee vituiksi, kun isä on linnassa.

13. Ei päästä katsomaan isää, kun ollaan täällä korvessa.

Tämä lista olis varmaan kannattanut kirjoittaa illemmalla, sillä lisää kohtia tulee varmasti vielä. Mutta mahdollisesti päivittelen sitten.

Muuttohelvetti

Keskiviikko aamu klo 8.25 ja kirjoitan tätä postausta lattialla. Olen itseasiassa kuluneen viikon aikana tehnyt lattialla muutakin kun vain istunut. Olen tehnyt kaiken: istunut, syönyt, vaihtanut pojalle vaipat, nukkunut.. Syy tähän löytyy parin viikon takaa.

Olemme jo pidemmän aikaa puhuneet muutosta, mutta muutama viikko sitten sain tarpeekseni ja päätin, että se muutto tapahtuu aivan helvetin pian! Minä en enää katsele tämän kylän silikonihuoria enkä sitä, kuinka ne huohottavat mieheni korvaan milloin mitäkin.Saimme sovittua kaksi asuntonäyttöä nopealla aikataululla Päijät-Hämeeseen, joten kamat kasaan ja menoksi.

Ensimmäinen asunto oli niin upea kt-kolmio, että päätimme olla katsomatta toista vaihtoehtoa. Menimme käymään mieheni enon luona Keravalla ja siellä ollessa A soitti asuntoa esitelleelle miehelle, joka kertoi löytäneensä asuntoon toisen vuokralaisen. Paskapuhetta, homma tyssäsi meidän vituillaan oleviin luottotietoihin, mutta olihan se kohteliasta valehdella.
Lähdimme ajelemaan kotia kohti mutta matkalla mies yllätti ja päätti, että menemme sittenkin katsomaan toista asuntoa vielä samana iltana. Kello oli kahdeksan ja yhdeksän välillä kun saavuimme asunnolle. "Näyttö" on sinällään jännä sana kuvaamaan sitä tilannetta, koska asunnossa ei ollut sähköä ja talonmiehen piti esitellä sitä puhelimen valossa. Koska meillä oli vaihtoehdot aivan helvetin vähissä, otimme asunnon. Ja siitäpä alkaakin se helvetillinen osuus..

Saman viikon loppupuolella aloimme viedä asuntoon tavaroitamme, vaikka asunnon avaimet lepäilivät vuokraisännän taskussa. Isännän, jota emme olleet edes nähneet. Ensimmäisen muuttokuorman jälkeen ajattelin, että mikäs siinä, joutaahan täältä viedäkin tavaraa, jäähän tänne ne oleelliset. Muttamutta.. ensimmäisen muuttokuorman jälkeen tuli vielä toinen, kolmas ja neljäs, neljän päivän sisään. Toisessa kuormassa lähti sänky, kolmannessa sohva ja neljännessä toinen sohva ja patjat. Eikä edelleenkään tietoa vuokrasopimuksesta, saati avaimista.

Olemme viikon verran asuneet toisessa makuuhuoneessa ja kalustus on seuraava: tv, tietokone, sitteri, pinnasängyn patja, kaksi peittoa ja kaksi tyynyä. Vaatekertoja meille aikuisille on yksi, pojalle sentään kassillinen. Minulla on vitutus huipussaan. Voitte, tai ette edes voi, kuvitella kuinka uskomattoman vittumaista on nukkua, kun selkään koskee, lonkkiin koskee ja joka perkeleen paikkaan koskee. Jos ei yöllä, niin viimeistään silloin kun yrität nousta ylös! Lattialta ei ponkaista ylös aropupun lailla, kun poika kirkuu evästä nykyisin pari kolme kertaa yössä, tai kun tulee kriisi tippuneesta tutista. Samaan aikaan mies kuorsaa vieressä ja herättyään naureskelee, että kyllä meillä on hyvä elämä! Minulla puolestaan katkeilee päästä verisuonia.

Viimeisinpänä mies on alkanut pakata kuiva-ainekaapin sisältöä. Meillä ei enää syödä edes makaroonia tai kaurapuuroa. En voi tehdä edes kiisseliä, sillä perunajauhot on pakattu. Kaapissa on: mausteet, kahvi ja purkkapussi.

Avaimia tai lopullista hermoromahdusta odotellessa...

Reissun päällä

Tästä on nyt parisen viikkoa kun meille vihdoinkin hankittiin auto. Valitettavasti siitä ei päässyt heti nauttimaan, sillä katsastussetä päätti hylätä sen ensimmäiset kaksi kertaa. Minua vitutti huomattavasti enemmän kuin miestä, siellä katsastusyrityksiin rahat lähtivät minun tililtä ja toinen katsastusyritys oli periaatteella ´kokeillaan kepillä jäätä.´
Mies on onneksi ajoneuvoasentaja ja homma on hallussa edelleen, joten hän teki jarruremontin ja mitäpälieneekään, itse. Auto sai liikennekelpoisuuden kuluvalla viikolla ja sen kunniaksi lähdettiin pienelle reissulle ensimmäistä kertaa koko perheen voimin.

Torstaina aamupäivällä mies ehdotti, että lähdetäänkö sukuloimaan P-Karjalaan, kun on niin tylsää. Mikäpäs siinä, lähdetään vain. Vietimme ensimmäisen yön minun äitini ja sisarusten luona. Pikkuherra nukkui kuin unelma, jopa 8 tuntia putkeen!! (tätä on tapahtunut kotona max. 3 kertaa)
Minusta oli ihana katsoa, miten innoissaan äitini ja siskoni hoitivat poikaa ja touhusivat tämän kanssa. Harmi, ettemme voineet tällä kertaa olla pidempään.

Perjantaiaamuna suuntasimme maaseudun rauhaan. Kävimme minun mummoni luona, joka näki pojan nyt toisen kerran. Sieltä jatkoimme enoni ja tämän vaimon luo. Heidän luonaan kävin viimeksi noin 10 vuotta sitten! Autottomana ei ole kovin helppoa liikkua maasedulle..
80km eteenpäin sijaitsi veljeni ja tämän perheen koti. Olen nähnyt heitä viimeksi kesällä 2012, ennenkun muutin Savoon. Veljelläni on kaksi alle 5vuotiasta lasta, jotka siis tietenkin ovat meidän pojan serkkuja <3 Molemmat lapset olivat kasvaneet aivan valtavasti! Pian 2v. tyttö oli hyvin kiinnostunut vauvasta, mutta eilen 4 vuotta täyttänyttä isoveljeä kiinnosti enemmän tädin tuomat herkut :)

Piipahdimme vielä toisen mummoni luona, ennenkun menimme yöpaikkaamme. Vietimme toisen yömme mieheni äidin luona. Anopin seurana asuu mieheni 3 nuorinta sisarusta, kaksi kissaa, sekä koira. Olen tavannut anopin muutaman kerran ennen tätä, mutta nyt kävin ensimmäisen kerran hänen kotonaan. Talo oli samantyylinen kuin omalla äidillänikin, vanha rintamamiestalo. Pidän niiden tunnelmasta hyvin paljon, anoppilassakin oli ihanaa juoda aamulla pannukahvit ennen kotiin lähtöä.

Kirjoitukseni jää nyt hieman vajaaksi, sillä sitterissä huutaa pieni palohälytin!

Vertailua läpi elämän

Se alkaa jo raskausaikana: kuka lihoo vähiten, kuka oksentaa eniten, kenen vauva aloittaa potkiutumisen ensimmäisenä jne. Sitten vertaillaan synnytystä: lääkkeiden määrää, synnytyksen kestoa ja paheksutaan niitä, jotka saavat lapsensa sektiolla. Varsinkin jos kyseessä on pelkosektio. Kyllähän nyt oman kultamurun teosta aiheutunut kipu pitää sietää, hyhhyh!

Kun sitten on saatu lapsukainen maailmaan, alkaa vielä kiihkeämpi vertailu. (Parhaimmat pisteet saa se mamma, joka pääsee nopeiten bikinikuntoon.) Missä tahdissa oma vauva kehittyy verrattuna muihin.  Pituudesta ja painosta viis, kunhan oma pentu oppii kääntymään, ryömimään konttaamaan, kävelemään ja puhumaan ennen muita.
Vauvan/lapsen vaatteiden ja tavaroiden osalta ei myöskään säästytä vertailulta. Mitä kalliimmat vaunut, turvakaukalo ja vaatteet, sen parempi. Niitä pitää myös muistaa mainostaa muille äideille. Lapsettomat kun eivät välttämättä ymmärrä hienojen merkkien perään.

Henkilökohtaisesti voin todeta, että meille hankittiin vaunut ja turvakaukalo käytettyinä. Vaunujen osalta esitin ennakkoon toiveen, että niissä olisi isot ja leveät pyörät ja niissähän on. Merkki on suht hyvä, mutta vaunut joitakin vuosia vanhempaa mallia. Turvakaukalo saatiin ilmaiseksi tuttavapariskunnalta. Sekään ei ole kovin uusi eikä hieno. Tähän mennessä kaukaloa on käytetty kahdesti: kun kotiuduttiin sairaalasta ja 3 viikkoa myöhemmin kun kävimme äitini luona. Eli hieno kaukalo olisi ollut turha ostos.

Meidän pojan vaatteista osa on ostettu uutena ja osa käytettyinä. Olemme myös saaneet jonkin verran vaatteita mummoilta ja muilta sukulaisilta. Minulle on henk.koht aivan sama, lukeeko bodyn lapussa H&M vai Me&I. Kalliimmat merkit voivat olla kestävämpiä, mutta eipä nuo henkkamaukat ole vielä kahdessa kuukaudessa käsiin hajonneet. Ja toisaalta, vauvanvaatteet jää niin nopeasti pieneksi, että olisi taas turhaa ostaa hienoja ja kalliita vaatteita uutena.

Mutta jatketaanpa vertailua. Se ei suinkaan lopu siihen kun oma kultamurunen on oppinut kävelemään ja puhumaan, ei. Tähän saakka vertailua ovat suorittaneet vanhemmat ja neuvolan työntekijät. Koulussa lapsi alkaa tehdä sitä itse. Edelleen vertaillaan vaatteita, kokeiden ja todistusten numeroita, kännyköitä ja polkupyöriä.

Ja kuten kaikki tietävät, sama helvetti jatkuu aikuisena. Kenellä on suurin palkka, kallein auto ja isoin asunto. Kännikokemuksilla täytyy leveillä myös. Mitä enemmän saa rahaa palamaan illassa, sen parempi. Jos menee muisti, siitä saa plussaa. Paljon plussaa saa, jos päätyy putkaan.